Aika tarkalleen kuukausi reissua takana ja huomisaamuna olisi kotiinlahdon aika. Kotiinpaluu synnyttaa aika sekavia tunteita. Toisaalta on ihan mahtavaa tulla takaisin kotiin, mutta toisaalta tuntuu, etta matka loppuu juuri, kun ideasta alkaa saada kiinni. Kun ajelimme koskenlaskureissulta bussilla vuoristoteita pitkin kotiin ja katselin kertakaikkiaan sydamenpysayttavan kauniita vuoristomaisemia, silloin vasta tajusin, miten tama matka olisi kannattanut suunnitella. Yksinkertaisesti: vahemman Katmandua ja enemman kaikkea muuta! Katmandu on siisti paikka ja kiva tsekata, mutta suoraan sanottuna taalla iskee koti-ikava paljon voimakkaammin kuin muualla, kauniin Nepalin keskella. Taalla Katmandussa on tosi likaista (jokseenkaan ei Intiaan verrattuna), hirvea melu ja hardelli aamusta iltaan. Shoppailumahdollisuuksia taalla on enemman kuni muualla, tosin vaatteita taalta ei kannata tulla ostamaan – Nepal on ainakin lansimaisten vaatteiden osalta kuin yksi suuri Fiorella. kaikenlaista sisustussettia taalta kylla loytaisi pilvin pimein, harmi ettei mahdu kaikki mukaan.
Katmandu on kuten kaikki suurkaupungit: betonia, betonia ja betonia. Ja kerjalaisia ja kulkukoiria (jollaisen muuten olisin halunnut taalta tuoda kotiin). Tietysti taallakin on hyvat puolensa, mutta jos nyt suunnittelisin reissun uudestaan, uhraisin Katmandulle kuukaudestani ehka vain puolitoista viikkoa. Nepalin maaseutu, joet ja jarvet ja vuoret, ovat niita, mita tahan maahan kannattaa tulla katsomaan ja niille kannattaisi uhrata paljon paljon enemman aikaa. Mutta jaipahan meillekin viela tekemista ensi reissulle. Kokematta jai ainakin vuoristossa vaeltaminen ja riippuliito. Myos pidempi koskenlaskureissu olisi hauska tehda..
Osittain tama Katmandussa kuppaamisen perimmainen syy on se, etta epavarmoina aloittelevina matkailijoina halusimme varata "tukikohdan" koko ajaksi. Hotellihuone onkin ollut hyva, ei siina mitaan, mutta sen takia meilla on ollut aina kiire takaisin katmanduun. Ensi kerralla aiommekin varata hotellihuoneen vain pariksi ekaksi yoksi, ja sitten menna "sinne, minne tuuli kuljettaa". :) Ehe.
Parasta talla reissulla on ollut:
Koskenlasku - vaikkakin meidan buukattiinkin Nepalin seikkailullisempaan jokeen, joka "kirvoittaa ammattilaisiltakin adrenaliinitipat otsalle". Ja me kun viela painotimme matkaa varatessamme, ettemme ole koskaan koskenlaskuvenetta nahneetkaan. Kannatti silti menna! Suomessa kutsuu Koiteli..
Viidakkoseikkailu - perkeleen kuuma ja kostea, mutta niin hemmetin eksoottista! On se ihan eria nahda villielaimia omassa ymparistossaan kuin vangittuna elaintarhassa. Tietenkin olisi viela parempi, jos paikalliset norsutkin olisivat villeja ja vapaita..
Pokhara - Tuhat kertaa chillimpi vaihtoehto tukikohtakaupungiksi kuin Katmandu! Taalta loytyy myos valaistuttava joogakeskuselamys. :)
Valtsun kainalo - siella sita on hyva lomailla! Mutta sorry, se on yksinoikeudella varattu jo seuraaviksi 100 vuodeksi. Edellisia kolmea huippukohtaa voin kuitenkin suositella muillekin!
Viimeisina paivinamme Katmandussa olemme yrittaneet tehda yhta jos toista ikimuistoista. Haistatettiin paskat kulttuurihistoriallisesti korvaamattomalle temppelisetille Bhaktapurissa ja kaytiin sen sijaan muun muassa paikallisessa huvipuistossa. Ja voin, aiti, kertoa, etta niiden laitteiden kestavyydesta kannattaa repia perseensa paljon ennemmin kuin vesiputoukseen tippumisesta! Vaikka huvipusiton laitteet olivatkin pronssikaudelta, oli silti hauskaa niin kauan kuin maha kesti kieputtamista. Kieppulaitteitahan oli huikeat kolme kappaletta, joista ehdimme testata kaksi ennen akuuttia hotellihuoneeseen palaamisen tarvetta.
Illalla vietettiin iltaa koskenlaskureissulla tapaamiemme hollantilaisten Jojanneken ja Jelten seurassa. Tyypit olivat ihan hulvattomia ja tulipahan verestettya viidentoista vuoden takaisia hollannin kielen taitojakin. Juotiin yhdessa muutamat Caipiroskat ja Octopussyt (hihi) ennen kuin sanottiin lopulliset hei-heit. Hollantilaiset eivat meinanneet saada tarpeekseen suomalaisten heiheittelysta..
Tanaan kavin viela ennen rankkaa paluulentoa kolmen tunnin hemmottelussa. Pakettiin kuului kokovartalohieronta, erillinen jalkahieronta ja kasvohoito. Koko setti kesti kolme tuntia ja nyt on jasenet vetreat ja naamavarkki ojennuksessa saasteista puhdistettuna. Tama hieroja ei kuitenkaan edellisten hierojien tapaan kertonut aikomuksistaan, joten minut yllatettiin pakollisella maha- ja tissihieronnalla. Jeesus! Siina se sitten hyllytteli ja huljutteli, asiakkaalla oli vain hiukkasen vaikeuksia rentoutua nain taysvaltaisessa kasittelyssa. Onneksi oli sentaan naishieroja. Huh!
No mutta loput kerron sitten Humuksessa :) Nahdaan pian!
Love, Erika
torstai 24. syyskuuta 2009
tiistai 22. syyskuuta 2009
Ohoi! Mies yli laidan.
Tultiin just takas pilkkopimeaan Katmanduun koskenlaskureissulta. Mp3-soittimesta puskee ilmoille Kanye Westin Touch the sky, joka tata kirjoittaessa tuntuu juuri oikealta biisilta kuvaamaan mennytta kahta vuorokautta. VOIN KERTOO, etta koskenlasku oli todellakin kaiken rahan ja odottamisen arvosta. Ehka yksi siisteimmista asioista, mihin oon koskaan sotkeutunut. Heti ensimmaisesta sekuntista lahtien oli tunne, etta taa juttu menee ainakin pulkkaan. Bussi, jolla matkustettiin oli loistava (Nepalin mittakaavassa) ja kaikki koskenlaskufirman tyypit oli superkivoja. Katmandusta lahtenyt kiva kulkuvalineemme kierteli ja kaarteli ultrasiisteissa vuoristomaisemissa, ja kolmen ja puolen tunnin ajelun jalkeen paadyttiin todelliselle paratiisirannalle! Oon etsinyt taydellista rantaa jo puolen vuosikymmenen ajan, ja nyt tuntuu aika varmalta, etta kyseinen mesta oli juuri sita. Hiekka oli valkoista, vesi puhdasta ja maisemat suoraan Karibia-postikortista. Oh man!
Paikan atmosfaaria coolilla tavalla nostattavassa hippibaarissa/ravintolassa tutustuttiin heti perille saavuttuamme muihin koskenlaskutiimin jaseniin. Yllattaen henkilokuntaa lukuunottamatta kaikki olivat Euroopasta. Ehka mannerveljeydestamme johtuen tultiin loistavasti toimeen koko possen kanssa ensimmaisesta lapasta lahtien. Oikeastaan oli vapauttavaa, ettei kukaan meidan veneseurueesta ollut koskaan testannut koskenlaskua.
Maittavan ruuan jalkeen oli aika erottaa jyvat akanoista. Saatiin koulutus koko paskaan kymmenessa minuutissa, jonka jalkeen seuraavat kaks ja puoli tuntia kuluivat kiljunnan ja melomisen merkeissa. Opas paljasti, etta ekan paivan tarkoituksena oli tutustua hommaan, ja etta seuraava paiva olisi tuplaverroin rankempi. Illalla otettiin kohtalaisen iisisti meitsin kroonisesta kurkkukivusta johtuen, ja mentiin nukkumaan jo hyvissa ajoin hengailtuamme viitisen tuntia baarissa loistavassa seurassa. Opittiin muutama sana hollantiakin.
Tiistain setti olikin sitten kertakaikkisen huima ja huikea seka omalla tavallaan myos desilitran verran pelottavakin. Ainakin Erikasta. :D
Heti ekasta kuohusta lahtien tuli selvaksi, ettei todellakaan olla missaan aloittelijoille suunnatussa paskakoskessa. Vesi luikerteli kahden vuorenjyrkanteen valissa laskien tietysti alaspain suoraan kuninkaalliselta Everestilta. Ohi vilisi kylia, joista pikkutenavat vilkutteli ja huuteli varmaan paikallisia "vitun homo" -termeja, joihin me vastattiin kohteliaasti kadennostoilla jahka veden vakivaltaisilta hyokkayksilta ehdittiin. Noin puolen tunnin jalkeen koitti ekat sydammenpysahdykset, kun englantilainen veneveljemme Chris kippasi yli laidan ja ajautui uiskentelmaan veneen perassa muutaman minuutin, ennen kuin pelastuskajakkimies hommasi uitetun britin takaisin elavien kirjoihin.
Pienen pysahdyksen jalkeen kapteenimme kertoi meille, etta edessa on koko joen vaikein kohta, ja on hyvin mahdollista, etta vene flippaa ympari. Aija myos painotti, etta on erinomaisen tarkeaa pitaa kiinni airoista joka vitun tilanteessa, silla muuten kuolema korjaa meidat varmasti myohemmassa vaiheessa koskea. Lahdettiin matkaan ja muutaman parahdyksen jalkeen viela nauratti. Sitten vastaan tuli kuningasvesiputous, jonka aikana porukkaa alkoi lennella laidan yli enemman kuin Titanicin uppoutuessa konsanaan. Ensimmaisena lahti tyttoystavani Erika, ja perassa seurasi vaimoehdokkaani tippumiselle sekunnin naureskelemaan ehtinyt hollantilaispoitsu. Ehka tuhannesosaa myohemmin tajusin makaavani veneen keskella poikittain veden alla ja kun avasin silmat, tajusin ettei kahdeksasta tiimin jasenesta ole veneessa jaljella kuin kolme. Paniikki iski, kun tajuttiin, ettei helvetin opaskaan ollut pystynyt pysyttelemaan veneen laitojen sisapuolella. Kaiken lisaksi yksi meista kolmesta jaljellejaaneesta oli tiputtanut aironsa. Meidan onneksi kapteeni kuitenkin kompi takaisin kumiveneeseen jostain ihmeen kaupalla, ja vedettyani miespuolisen lentavan hollantilaisen takaisin veneeseen saatiin nopeasti paatti taas aisoihin. Mina ja niin ikaan hollantilainen Anna oltiin ilmeisesti ainoat, jotka eivat dipanneet kauniiseen koskeen kahden paivan aikana. Paastiin kuitenkin hengissa perille muutaman melkein samanveroisen koskenpoikasen jalkeen! Oli muuten hauskaa katsella, kun meidan veneseurueemme perassa tullut toinen ryhma katseli silmat pyoreina, kun porukkaa haipyi vedenpinnan alle yksi kerrallaan. Nossot pellet paattivat tasta pelastyneina ilmeiseti kiertaa putouksen. Hah!
Oli harmi jattaa paratiisiranta, silla se oli niin siistia! Nukuttiin teltoissa, joiden paalle oli tosin rakennettu afrikkalaistyylinen heinakatto, ja illalla tsiigailtiin maailman maagisimpia elukoita - nimittain tulikarpasia. Paivalla siella tallusteli hanhia, joita luulin aluksi ankoiksi ja sen jalkeen joutseniksi. Mietin muuten, etta voisikohan tulikarpasista tehda lyhdyn Aku Ankka -tyyliin pyydystamalla niita johonkin lasipurkkiin tai vastaavaan? En myoskaan saanut tarpeekseni hiekkarannasta, jossa olisin voinut aivan varmasti levyttaa seuraavat kaksi kuukautta, jos alati vittumainen ajan hammas ei pureskelisi paivia pois huimaa vauhtia. Superhuikeiden maisemien vilistessa ohi paluumatkallamme sovittiin hollantilaispariskunnan kanssa huomiseksi tsiigailureissu Bakhtapuriin. Ne aikoo olla reissussa neljasta kymmeneen vuoteen! Aivan uskomatonta.
Ai niin! Se meidan kapteeni huuteli koko ajan komentoja meille, ja sen tavanomaisin ohjeenparsi oli "All forward, Jim", jolloin jokaisen merikarhun tulee meloa taydella voimalla eteenpain. Mietittiin jalkeenpain, ettei veneessa ollut ketaan James-nimista miesta. Ehka heppu muisteli vanhaa Jim-nimista asiakastaan vaan lammolla tai jotain. Oliskohan kyseessa ollut jopa Morrison? No ei tietenkaan vitun auringonpolttamat, merisairautta potevat, karvattomat maakravut! Kyseessa on aito merimieshuuto, kuten "Aye aye, sir" tai "Mies yli laidan".
-Valtteri Koukku-
Ps. Eekku on velkaa mulle lounaan, silla se veti korttipakasta kortin ja lausui lauseen "Jos arvaat, mika kortti on kyseessa, tarjoan sinulle maittavat setit ravintolassa". Voitte varmaan kuvitella, miten tama Hannu Hanhi vastasi kysymykseen oikein 52 vaihtoehdosta.
Paikan atmosfaaria coolilla tavalla nostattavassa hippibaarissa/ravintolassa tutustuttiin heti perille saavuttuamme muihin koskenlaskutiimin jaseniin. Yllattaen henkilokuntaa lukuunottamatta kaikki olivat Euroopasta. Ehka mannerveljeydestamme johtuen tultiin loistavasti toimeen koko possen kanssa ensimmaisesta lapasta lahtien. Oikeastaan oli vapauttavaa, ettei kukaan meidan veneseurueesta ollut koskaan testannut koskenlaskua.
Maittavan ruuan jalkeen oli aika erottaa jyvat akanoista. Saatiin koulutus koko paskaan kymmenessa minuutissa, jonka jalkeen seuraavat kaks ja puoli tuntia kuluivat kiljunnan ja melomisen merkeissa. Opas paljasti, etta ekan paivan tarkoituksena oli tutustua hommaan, ja etta seuraava paiva olisi tuplaverroin rankempi. Illalla otettiin kohtalaisen iisisti meitsin kroonisesta kurkkukivusta johtuen, ja mentiin nukkumaan jo hyvissa ajoin hengailtuamme viitisen tuntia baarissa loistavassa seurassa. Opittiin muutama sana hollantiakin.
Tiistain setti olikin sitten kertakaikkisen huima ja huikea seka omalla tavallaan myos desilitran verran pelottavakin. Ainakin Erikasta. :D
Heti ekasta kuohusta lahtien tuli selvaksi, ettei todellakaan olla missaan aloittelijoille suunnatussa paskakoskessa. Vesi luikerteli kahden vuorenjyrkanteen valissa laskien tietysti alaspain suoraan kuninkaalliselta Everestilta. Ohi vilisi kylia, joista pikkutenavat vilkutteli ja huuteli varmaan paikallisia "vitun homo" -termeja, joihin me vastattiin kohteliaasti kadennostoilla jahka veden vakivaltaisilta hyokkayksilta ehdittiin. Noin puolen tunnin jalkeen koitti ekat sydammenpysahdykset, kun englantilainen veneveljemme Chris kippasi yli laidan ja ajautui uiskentelmaan veneen perassa muutaman minuutin, ennen kuin pelastuskajakkimies hommasi uitetun britin takaisin elavien kirjoihin.
Pienen pysahdyksen jalkeen kapteenimme kertoi meille, etta edessa on koko joen vaikein kohta, ja on hyvin mahdollista, etta vene flippaa ympari. Aija myos painotti, etta on erinomaisen tarkeaa pitaa kiinni airoista joka vitun tilanteessa, silla muuten kuolema korjaa meidat varmasti myohemmassa vaiheessa koskea. Lahdettiin matkaan ja muutaman parahdyksen jalkeen viela nauratti. Sitten vastaan tuli kuningasvesiputous, jonka aikana porukkaa alkoi lennella laidan yli enemman kuin Titanicin uppoutuessa konsanaan. Ensimmaisena lahti tyttoystavani Erika, ja perassa seurasi vaimoehdokkaani tippumiselle sekunnin naureskelemaan ehtinyt hollantilaispoitsu. Ehka tuhannesosaa myohemmin tajusin makaavani veneen keskella poikittain veden alla ja kun avasin silmat, tajusin ettei kahdeksasta tiimin jasenesta ole veneessa jaljella kuin kolme. Paniikki iski, kun tajuttiin, ettei helvetin opaskaan ollut pystynyt pysyttelemaan veneen laitojen sisapuolella. Kaiken lisaksi yksi meista kolmesta jaljellejaaneesta oli tiputtanut aironsa. Meidan onneksi kapteeni kuitenkin kompi takaisin kumiveneeseen jostain ihmeen kaupalla, ja vedettyani miespuolisen lentavan hollantilaisen takaisin veneeseen saatiin nopeasti paatti taas aisoihin. Mina ja niin ikaan hollantilainen Anna oltiin ilmeisesti ainoat, jotka eivat dipanneet kauniiseen koskeen kahden paivan aikana. Paastiin kuitenkin hengissa perille muutaman melkein samanveroisen koskenpoikasen jalkeen! Oli muuten hauskaa katsella, kun meidan veneseurueemme perassa tullut toinen ryhma katseli silmat pyoreina, kun porukkaa haipyi vedenpinnan alle yksi kerrallaan. Nossot pellet paattivat tasta pelastyneina ilmeiseti kiertaa putouksen. Hah!
Oli harmi jattaa paratiisiranta, silla se oli niin siistia! Nukuttiin teltoissa, joiden paalle oli tosin rakennettu afrikkalaistyylinen heinakatto, ja illalla tsiigailtiin maailman maagisimpia elukoita - nimittain tulikarpasia. Paivalla siella tallusteli hanhia, joita luulin aluksi ankoiksi ja sen jalkeen joutseniksi. Mietin muuten, etta voisikohan tulikarpasista tehda lyhdyn Aku Ankka -tyyliin pyydystamalla niita johonkin lasipurkkiin tai vastaavaan? En myoskaan saanut tarpeekseni hiekkarannasta, jossa olisin voinut aivan varmasti levyttaa seuraavat kaksi kuukautta, jos alati vittumainen ajan hammas ei pureskelisi paivia pois huimaa vauhtia. Superhuikeiden maisemien vilistessa ohi paluumatkallamme sovittiin hollantilaispariskunnan kanssa huomiseksi tsiigailureissu Bakhtapuriin. Ne aikoo olla reissussa neljasta kymmeneen vuoteen! Aivan uskomatonta.
Ai niin! Se meidan kapteeni huuteli koko ajan komentoja meille, ja sen tavanomaisin ohjeenparsi oli "All forward, Jim", jolloin jokaisen merikarhun tulee meloa taydella voimalla eteenpain. Mietittiin jalkeenpain, ettei veneessa ollut ketaan James-nimista miesta. Ehka heppu muisteli vanhaa Jim-nimista asiakastaan vaan lammolla tai jotain. Oliskohan kyseessa ollut jopa Morrison? No ei tietenkaan vitun auringonpolttamat, merisairautta potevat, karvattomat maakravut! Kyseessa on aito merimieshuuto, kuten "Aye aye, sir" tai "Mies yli laidan".
-Valtteri Koukku-
Ps. Eekku on velkaa mulle lounaan, silla se veti korttipakasta kortin ja lausui lauseen "Jos arvaat, mika kortti on kyseessa, tarjoan sinulle maittavat setit ravintolassa". Voitte varmaan kuvitella, miten tama Hannu Hanhi vastasi kysymykseen oikein 52 vaihtoehdosta.
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Nousi kolmantena paivana kuolleista..
Nyt on viimein palattu sangyn pohjalta elavien kirjoihin. Viimeisin diagnoosi oli perus kurkkutulehdus, ei siis onneksi japanin aivokuume, sikainfluenssan ja malaria-dengueverenvuotokuumeen ihana cocktail. On se kumma, etta reissuun kun lahtee niin iskee kaikki popot ja basillit, mutta kun kotimaassa haluaisi oikeuttaa itsensa lepopaiviin luentoruuhkassa, ei sairaastu kerrassaan koskaan. Mutta taahan on perus Erika-tuuria, ja nain se on ollut aina. Jo lapsena sain ainoan kuumeeni vuosittain juuri synttaripaivana tai jonkun muun elintarkean tapahtuman ajankohtana. Taalla tietysti sairastumista edesauttavat erilainen ilmasto, oudot popot, jo syodyt antibiootit ja jarkyttavat ilmansaasteet. Kuume oli myos kummaa laatua: 39 asteenkaan ylittyessa ei palellut ollenkaan eika mitaan muita flunssan oireita kuulu vielakaan. Sangyssa piti vain kauhea huimaus ja aivotsulattava paakipu.
Lepopaivien aikaan vietettiin Valtsun kanssa haparoivia iltoja kotiparvekkeella. Samalla parvekkeella matkaansa suunnitteli singaporelainen Minder, joka osottautui tosi mukavaksi tyypiksi, kun lopulta uskaltautui puhumaan mokottaville suomalaispotilaille. Heppu tarjoili singaporelaisia kurkkupastilleja liuskallisen aivan ilmaiseksi (hammentavaa tassa maassa!) ja lisaksi aimo joukon isallisia terveysneuvoja siita, mita kannattaa syoda ja miten pukeutua. Tarjoutuipa ostamaan meille ilmansaastemaskitkin, jos vaikka intialaisilla sukujuurillaan saisi tingattua maskien hinnasta paremmin ilmaa pois kuin blondit eurooppalaiset. Seuraavana paivana lahdin yksin rahantuhlausreissulle ja Valtsu jai vuorostaan potemaan hotellihuoneeseen. Matkalla tormasin uuteen ystavaamme, joka lyottaytyi seuraani ja sitten we shopped 'til we dropped. Heh!
Lopulta, kun Valtsunkin olo koheni, paatettiin jatkaa Katmanduun tutustumista. Palkattiin yli-innokas taksikuski kayttoomme koko paivaksi kymmenella eurolla. Hintaan kuului kyyti Bodhnathiin (tai joku sellanen) ja Pashupatinathiin (tai joku sellanen) ja lisaksi jonkinnakoista opastoimintaakin. Miehella oli vakaa aikomus kierrattaa meita ympari maata erilaisissa temppelikylissa, mutta lopulta saimme kerrottua elekielta ja englantia sekoittaen, etta yhdelle paivalle riittaa kaksi kohdetta. Oppaaksi Pashupatiathiin mies varvaytyi puolipakolla ilman palkkaa, raasu, vaikkei me edes tajuttu sen puheesta ainoatakaan sanaa. Bodhnathissa oli mielettoman iso buddhalaispallero (en tiia mika se on, joku kupoli Buddhan pyhainjaannoksille), joka oli aivan hohtavan valkoinen ja sita ympyroi ihana pyhassa hengessa kylpeva kauppakatu. Aukiolla soi erilaisia meditointimantroja ja siella kuljaillessa olisikin ollut helppo vaipua transsiin. Kaytiin kierroksen lopuksi nauttimassa kylmaa pepsia kattokahvilassa ja tunnettiin valaistumisen aallon pyyhkaisevan ylitsemme. Ah!
Lopulta oli aika jatkaa matkaa ja ajettiin Pashupatinathiin, jonka lapi virtasi joki, jolla on yhteyksia Gangesiin. Pyhan joen haara oli siis oletettavasti taynna ruumiinpolttopaikkoja, ja tuhkan ja ruumiisosien seassa ihmiset uiskentelivat autuaina toivoen synninpaastoa. Aika karua katseltavaa suoraan sanottuna. Vierekkain poltettiin kolmea ruumista, ja heinakasan alta pystyi erottamaan jalkoja ja kasia. Koyhat ja rikkaat poltettiin eri puolilla siltaa, ja koyhia poltettavia riitti jonoksi asti.
Pashupatinathin temppelialueella oli ihan uskomaton maara apinoita. Ne on kerrassaan huvittavia elukoita, ja kun niita katsoo silmiin, ei voi todellakaan olla huomaamatta niiden sukulaisuussuhdetta ihmisiin. Niilla on ihan uskomattoman samanlaisia ilmeita ja eleita kuin ihmisilla ja niiden silmista nakee, etta ne osaa ajatella ja paatella ihan eri tavalla kuin muut elaimet.
Temppeleiden seasta loytyi myos paikallinen vanhainkoti. Oli aika hurva kontrasti Suomen vanhainkoteihin. Mummot ja papat kopottelivat kivirakennuksen raunioissa ja nukkuivat yhdessa isossa huoneessa, joka oli taynna kapeita sankyja. Hygieniataso ei ollut kummoinen, eika hoitohenkilokuntaa juuri nakynyt. Osa muoreista yritti vielapa kerjata rahaakin, mutta alue oli taynna kyltteja, ettei rahaa kannata antaa niille vaan lahjoittaa vanhainkodille. Lahjoitettiin sitten pikkusumma ja jatkettiin matkaa kohti kotia ja hoyryavia lihapatoja.
Tanaan oli vuorossa sivistava museokierros. Lahdettiin matkaan innokkaina mutta palattiin vahan vahemman energisina. Saatiin kavella kilometrikaupalla etsimassa Natural Historical Museumia, joka oli KIINNI, perkele, ja sitten lisaa kilometreja kuljettuamme loydettiin lopulta National Museum, joka oli ihan paska. Siis oikeasti PASKA! Pohjois-Pohjanmaan museo oli hyva siihen verrattuna ja se oli sentaan kansallismuseo! ja onko kukaan koskaan kayny Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseossa? Koska SE on perseesta. Se siita sivistysyrityksesta. Museo oli ahdettu tayteen buddhapatsaita ja tauluja, jotka oli kaikki samanlaisia ja hirvean polykerroksen peitossa. Meinasin saada hermoromahduksen. Mentiinki sitten hengahtamaan museon katolle, jossa vannottiin, ettei enaa koskaan menna museoihin. Tai no niin, mina vannoin..
Kun lopulta selvittiin museokierrokselta ihmisten ilmoille, mentiin syomaan sikamaisen hienoon nepalilaiseen ravintolaan. Ruokaa lapettiin lautaselle ihan infernaalisia maaria ja meinasin saada jo alkupalojen jalkeen mahakatarrin. En voi kolmenkaan vuoden jalkeen lakata ihmettelemasta, miten rakkaaseen poikaystavaani mahtuu ruokaa. Tuntuu, etta Valtsulla tosiaan on lehmien tapaah kuusi potsia. Ihme kaveri.. Se soi mun jalkiruuatkin ja pyysi viela lisaa ruokaa! Saakohan tata kertoakaan? Ruuan kylkiaisena tarjoiltiin jotakin sisuskaluja kutkuttelevaa pontikkaa, jonka senkin sai Valtsu horsia naamaansa tuplana.
Kylilta palattuamme ei voinut muuta kuin kaatua sankyyn ja vetaa taas monen tunnin paikkarit, joilta juuri herasin :) Kertokaahan, onko syntia syoda omiin suihinsa salmiakit, jotka oli tarkoitettu nepalilaisille Suomen-maistiaisiksi?
Erika
Lepopaivien aikaan vietettiin Valtsun kanssa haparoivia iltoja kotiparvekkeella. Samalla parvekkeella matkaansa suunnitteli singaporelainen Minder, joka osottautui tosi mukavaksi tyypiksi, kun lopulta uskaltautui puhumaan mokottaville suomalaispotilaille. Heppu tarjoili singaporelaisia kurkkupastilleja liuskallisen aivan ilmaiseksi (hammentavaa tassa maassa!) ja lisaksi aimo joukon isallisia terveysneuvoja siita, mita kannattaa syoda ja miten pukeutua. Tarjoutuipa ostamaan meille ilmansaastemaskitkin, jos vaikka intialaisilla sukujuurillaan saisi tingattua maskien hinnasta paremmin ilmaa pois kuin blondit eurooppalaiset. Seuraavana paivana lahdin yksin rahantuhlausreissulle ja Valtsu jai vuorostaan potemaan hotellihuoneeseen. Matkalla tormasin uuteen ystavaamme, joka lyottaytyi seuraani ja sitten we shopped 'til we dropped. Heh!
Lopulta, kun Valtsunkin olo koheni, paatettiin jatkaa Katmanduun tutustumista. Palkattiin yli-innokas taksikuski kayttoomme koko paivaksi kymmenella eurolla. Hintaan kuului kyyti Bodhnathiin (tai joku sellanen) ja Pashupatinathiin (tai joku sellanen) ja lisaksi jonkinnakoista opastoimintaakin. Miehella oli vakaa aikomus kierrattaa meita ympari maata erilaisissa temppelikylissa, mutta lopulta saimme kerrottua elekielta ja englantia sekoittaen, etta yhdelle paivalle riittaa kaksi kohdetta. Oppaaksi Pashupatiathiin mies varvaytyi puolipakolla ilman palkkaa, raasu, vaikkei me edes tajuttu sen puheesta ainoatakaan sanaa. Bodhnathissa oli mielettoman iso buddhalaispallero (en tiia mika se on, joku kupoli Buddhan pyhainjaannoksille), joka oli aivan hohtavan valkoinen ja sita ympyroi ihana pyhassa hengessa kylpeva kauppakatu. Aukiolla soi erilaisia meditointimantroja ja siella kuljaillessa olisikin ollut helppo vaipua transsiin. Kaytiin kierroksen lopuksi nauttimassa kylmaa pepsia kattokahvilassa ja tunnettiin valaistumisen aallon pyyhkaisevan ylitsemme. Ah!
Lopulta oli aika jatkaa matkaa ja ajettiin Pashupatinathiin, jonka lapi virtasi joki, jolla on yhteyksia Gangesiin. Pyhan joen haara oli siis oletettavasti taynna ruumiinpolttopaikkoja, ja tuhkan ja ruumiisosien seassa ihmiset uiskentelivat autuaina toivoen synninpaastoa. Aika karua katseltavaa suoraan sanottuna. Vierekkain poltettiin kolmea ruumista, ja heinakasan alta pystyi erottamaan jalkoja ja kasia. Koyhat ja rikkaat poltettiin eri puolilla siltaa, ja koyhia poltettavia riitti jonoksi asti.
Pashupatinathin temppelialueella oli ihan uskomaton maara apinoita. Ne on kerrassaan huvittavia elukoita, ja kun niita katsoo silmiin, ei voi todellakaan olla huomaamatta niiden sukulaisuussuhdetta ihmisiin. Niilla on ihan uskomattoman samanlaisia ilmeita ja eleita kuin ihmisilla ja niiden silmista nakee, etta ne osaa ajatella ja paatella ihan eri tavalla kuin muut elaimet.
Temppeleiden seasta loytyi myos paikallinen vanhainkoti. Oli aika hurva kontrasti Suomen vanhainkoteihin. Mummot ja papat kopottelivat kivirakennuksen raunioissa ja nukkuivat yhdessa isossa huoneessa, joka oli taynna kapeita sankyja. Hygieniataso ei ollut kummoinen, eika hoitohenkilokuntaa juuri nakynyt. Osa muoreista yritti vielapa kerjata rahaakin, mutta alue oli taynna kyltteja, ettei rahaa kannata antaa niille vaan lahjoittaa vanhainkodille. Lahjoitettiin sitten pikkusumma ja jatkettiin matkaa kohti kotia ja hoyryavia lihapatoja.
Tanaan oli vuorossa sivistava museokierros. Lahdettiin matkaan innokkaina mutta palattiin vahan vahemman energisina. Saatiin kavella kilometrikaupalla etsimassa Natural Historical Museumia, joka oli KIINNI, perkele, ja sitten lisaa kilometreja kuljettuamme loydettiin lopulta National Museum, joka oli ihan paska. Siis oikeasti PASKA! Pohjois-Pohjanmaan museo oli hyva siihen verrattuna ja se oli sentaan kansallismuseo! ja onko kukaan koskaan kayny Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseossa? Koska SE on perseesta. Se siita sivistysyrityksesta. Museo oli ahdettu tayteen buddhapatsaita ja tauluja, jotka oli kaikki samanlaisia ja hirvean polykerroksen peitossa. Meinasin saada hermoromahduksen. Mentiinki sitten hengahtamaan museon katolle, jossa vannottiin, ettei enaa koskaan menna museoihin. Tai no niin, mina vannoin..
Kun lopulta selvittiin museokierrokselta ihmisten ilmoille, mentiin syomaan sikamaisen hienoon nepalilaiseen ravintolaan. Ruokaa lapettiin lautaselle ihan infernaalisia maaria ja meinasin saada jo alkupalojen jalkeen mahakatarrin. En voi kolmenkaan vuoden jalkeen lakata ihmettelemasta, miten rakkaaseen poikaystavaani mahtuu ruokaa. Tuntuu, etta Valtsulla tosiaan on lehmien tapaah kuusi potsia. Ihme kaveri.. Se soi mun jalkiruuatkin ja pyysi viela lisaa ruokaa! Saakohan tata kertoakaan? Ruuan kylkiaisena tarjoiltiin jotakin sisuskaluja kutkuttelevaa pontikkaa, jonka senkin sai Valtsu horsia naamaansa tuplana.
Kylilta palattuamme ei voinut muuta kuin kaatua sankyyn ja vetaa taas monen tunnin paikkarit, joilta juuri herasin :) Kertokaahan, onko syntia syoda omiin suihinsa salmiakit, jotka oli tarkoitettu nepalilaisille Suomen-maistiaisiksi?
Erika
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Karhunpentu sairastaa
Tama ja eilinen paiva ovat olleet virallisia chillailupaivia. Tama johtuen siita, etta Erika makaa huoneessa korkeassa kuumeessa. Tanaan kaytiin aamulla laakarissa, ja sikainfluenssan, japanin aivokuumeen tai muun tappavan taudin sijaan tytolta diagnosoitiin normaali kuumekurkkukipu, just as I thought. Joka tapauksessa harmillista katella vieresta, kun toisella on niin paha olo. :(
Varattiin kahden paivan superhypercool koskenlasku, jonka aika koittaa maanantaina. Saapa nahda, mitka jasenet paketissa rullataan sitten Suomeen takas. :D Kun tosiaan oon joutunut tallaileen katuja kuin yksinainen mustanaamio, on ollut aika keskittya shoppailuun ja auringonottoon (jotka on aikalailla meitsin lempipuuhat kotimaassakin). Eilen vierailin Converse-puodissa, jossa sain omistajan lahes mielenhairioon vaittaessani, etta Suomessa saa kyseisia jalkineita viidentoista euron hintaan. No se suostui sitten myymaan ne punaiset kengat 14 eurolla, kun vannoin aijalle tulevani takaisin seuraavana paivana tyttoystavan kera. Vitut. Tanaan pistin jopa paremmaksi ja junailin samanmerkkiset vihreat 9 eurolla. Eiko olekin halpaa, hah!?
Taalla muuten on uskomus, etta mita nopeammin paivan ensimmainen ostotapaus koittaa, sita paremmin loppupaiva kauppojen osalta sujuu. Tata onkin helppo kayttaa hyvaksi. Esimerkiksi tuo maaginen 9 euron kauppa johtui kuulema kyseisesta taikauskosta, ja eilen odottelin, kun raukka papparainen availi pienta laukkupuotia vahan ennen kymmenta. Santasin heti kellon lyotya paikalle, ja tinkasin ultrasiistin buddhalaukun vahan alta euron hintaan. Toivottavasti ukkelin taikausko tuotti sille loppupaivaksi vahan avokatisempia asiakkaita. :D
Tama paiva on ollut hyvin erikoinen. Kauppakeskusvierailun jalkeen suuntasin tsekkaamaan Nepalin isointa stadionia, jossa sattui olemaan meneillaan maan jalkapallomaajoukkueen harkat. Pummin itseni sisalle sivuovesta ja otin muina miehina mukavan asennon katsomosta. Vartija kuitenkin bongasi meikat, ja asteli tuimailmeisena paikalle kertoen, etta harjoitusten katselu kustantaa 3 rupiaa (= 0,03 euroa). Sanoin, etten omista kuin viiden rupian setelin ja yhden rupian kolikon. Viisi rupiaa oli kuitenkin vartijan mielesta aivan liikaa, joten se laskutti multa yhden vitun rupian, joka on siis kokonaista 0,009 euroa! Kun olin katsellut reeneja kymmenen minuuttia, tulin siihen tulokseen, etta sekin oli liikaa. Maajoukkue oli aivan perseesta, ja oon varma, etta nepalilaisena olisin joukkueen ykkoskarkipyssy. ;)
Sielta matka jatkui lapi kaupungin, jossa sattui olemaan meneillaan gurkhaNAISsotilaiden marssiharjoitus. Puhe naisten siveettomyydesta takalaisessa kulttuurissa polvet paljaina nayttaa olevan taytta paskaa, silla kyseiset eukot kappailivat taydelliset armeijan varusteet paalla - minihameissa! Taman episodin jalkeen paatin pysahtya nappaamaan kuvan buddha-alttarista. Valittomasti paikalle paukkasi tiibetilaismuori, joka myi momoja (tiibetilaisia taikinarullia, joissa on sisalla kaikenlaista settia) uhrattavaksi buddhalle. Ostin eukolta kymmenella sentilla yhden kanamomon, jonka sitten tarjoilin oman kidan sijasta mighty buddhalle. Toivottavasti silta lahti edes nalka.
Pakko raportoida viela parista hauskasta tapauksesta. Toissapaivana hengailtiin Eekun kanssa letkeassa Full Moonissa drinkkeja ja nepalilaista bissea siemaillen seka yazzia pelaillen. Baarimikko kippaili myos kaikessa rauhassa juomia omaan kurkkuunsa. Se liittyi yhtakkia seuraan, ja olikin ihan vekkuli jeppe. Ainoa ongelma oli se, etta se selitti puolisen tuntia omia naisjuttujaan (ilmeisestikin), eika me tajuttu paria sanaa lukuunottamatta sen puheesta yhtaan ainutta lausetta, vaikka se todennakoisesti englantia olikin. Loistavaa tyyppia ei myoskaan kiinnostanut meidan jutut alkuunkaan, mutta hauskaa oli. Katsotaan, mita silla vitun tyypilla loytyy seuraavalla kerralla takataskustaan.
Toinen juttu liittyy meikan, ainakin omasta mielesta hauskaan heittoon. Vierailin vaihteeksi yhdessa kengapuodissa (Kathmandu Shoe Center), ja keskustelu mun ja myyjan valilla meni jokseenkin nain:
Valtsu: Yo! Do you have green converses here?
Myyja: No dude. We have only the black ones.
Valtsu: Okay, well see ya later then.
Myyja: Wait Wait, mister! You can't find green converses anywhere.
Valtsu: But I've seen those like a million times here!
Myyja: No, that's impossible, my friend. This is the SHOE CENTER, man.
Valtsu: Well, then I'd rather visit in the SHOE SUB-URBAN, pal!
...jota seurasi meikan repeaminen omalle jutulle. Ukko ei ilmeesta paatellen sita tajunnut.
:D heh heh, mika lohkaisu.
Tanaan aion hoivailla sairastelevaa tyttoystavaani, ja jos auringonotolta liikenee aikaa, ajattelin suunnata tsiigaileen Enkelit ja Demonit -leffaa baariin, vaikka se onkin jo tsekattu kertaalleen Oulussa.
Puss och Kram!
t. Vinnie Boy
Varattiin kahden paivan superhypercool koskenlasku, jonka aika koittaa maanantaina. Saapa nahda, mitka jasenet paketissa rullataan sitten Suomeen takas. :D Kun tosiaan oon joutunut tallaileen katuja kuin yksinainen mustanaamio, on ollut aika keskittya shoppailuun ja auringonottoon (jotka on aikalailla meitsin lempipuuhat kotimaassakin). Eilen vierailin Converse-puodissa, jossa sain omistajan lahes mielenhairioon vaittaessani, etta Suomessa saa kyseisia jalkineita viidentoista euron hintaan. No se suostui sitten myymaan ne punaiset kengat 14 eurolla, kun vannoin aijalle tulevani takaisin seuraavana paivana tyttoystavan kera. Vitut. Tanaan pistin jopa paremmaksi ja junailin samanmerkkiset vihreat 9 eurolla. Eiko olekin halpaa, hah!?
Taalla muuten on uskomus, etta mita nopeammin paivan ensimmainen ostotapaus koittaa, sita paremmin loppupaiva kauppojen osalta sujuu. Tata onkin helppo kayttaa hyvaksi. Esimerkiksi tuo maaginen 9 euron kauppa johtui kuulema kyseisesta taikauskosta, ja eilen odottelin, kun raukka papparainen availi pienta laukkupuotia vahan ennen kymmenta. Santasin heti kellon lyotya paikalle, ja tinkasin ultrasiistin buddhalaukun vahan alta euron hintaan. Toivottavasti ukkelin taikausko tuotti sille loppupaivaksi vahan avokatisempia asiakkaita. :D
Tama paiva on ollut hyvin erikoinen. Kauppakeskusvierailun jalkeen suuntasin tsekkaamaan Nepalin isointa stadionia, jossa sattui olemaan meneillaan maan jalkapallomaajoukkueen harkat. Pummin itseni sisalle sivuovesta ja otin muina miehina mukavan asennon katsomosta. Vartija kuitenkin bongasi meikat, ja asteli tuimailmeisena paikalle kertoen, etta harjoitusten katselu kustantaa 3 rupiaa (= 0,03 euroa). Sanoin, etten omista kuin viiden rupian setelin ja yhden rupian kolikon. Viisi rupiaa oli kuitenkin vartijan mielesta aivan liikaa, joten se laskutti multa yhden vitun rupian, joka on siis kokonaista 0,009 euroa! Kun olin katsellut reeneja kymmenen minuuttia, tulin siihen tulokseen, etta sekin oli liikaa. Maajoukkue oli aivan perseesta, ja oon varma, etta nepalilaisena olisin joukkueen ykkoskarkipyssy. ;)
Sielta matka jatkui lapi kaupungin, jossa sattui olemaan meneillaan gurkhaNAISsotilaiden marssiharjoitus. Puhe naisten siveettomyydesta takalaisessa kulttuurissa polvet paljaina nayttaa olevan taytta paskaa, silla kyseiset eukot kappailivat taydelliset armeijan varusteet paalla - minihameissa! Taman episodin jalkeen paatin pysahtya nappaamaan kuvan buddha-alttarista. Valittomasti paikalle paukkasi tiibetilaismuori, joka myi momoja (tiibetilaisia taikinarullia, joissa on sisalla kaikenlaista settia) uhrattavaksi buddhalle. Ostin eukolta kymmenella sentilla yhden kanamomon, jonka sitten tarjoilin oman kidan sijasta mighty buddhalle. Toivottavasti silta lahti edes nalka.
Pakko raportoida viela parista hauskasta tapauksesta. Toissapaivana hengailtiin Eekun kanssa letkeassa Full Moonissa drinkkeja ja nepalilaista bissea siemaillen seka yazzia pelaillen. Baarimikko kippaili myos kaikessa rauhassa juomia omaan kurkkuunsa. Se liittyi yhtakkia seuraan, ja olikin ihan vekkuli jeppe. Ainoa ongelma oli se, etta se selitti puolisen tuntia omia naisjuttujaan (ilmeisestikin), eika me tajuttu paria sanaa lukuunottamatta sen puheesta yhtaan ainutta lausetta, vaikka se todennakoisesti englantia olikin. Loistavaa tyyppia ei myoskaan kiinnostanut meidan jutut alkuunkaan, mutta hauskaa oli. Katsotaan, mita silla vitun tyypilla loytyy seuraavalla kerralla takataskustaan.
Toinen juttu liittyy meikan, ainakin omasta mielesta hauskaan heittoon. Vierailin vaihteeksi yhdessa kengapuodissa (Kathmandu Shoe Center), ja keskustelu mun ja myyjan valilla meni jokseenkin nain:
Valtsu: Yo! Do you have green converses here?
Myyja: No dude. We have only the black ones.
Valtsu: Okay, well see ya later then.
Myyja: Wait Wait, mister! You can't find green converses anywhere.
Valtsu: But I've seen those like a million times here!
Myyja: No, that's impossible, my friend. This is the SHOE CENTER, man.
Valtsu: Well, then I'd rather visit in the SHOE SUB-URBAN, pal!
...jota seurasi meikan repeaminen omalle jutulle. Ukko ei ilmeesta paatellen sita tajunnut.
:D heh heh, mika lohkaisu.
Tanaan aion hoivailla sairastelevaa tyttoystavaani, ja jos auringonotolta liikenee aikaa, ajattelin suunnata tsiigaileen Enkelit ja Demonit -leffaa baariin, vaikka se onkin jo tsekattu kertaalleen Oulussa.
Puss och Kram!
t. Vinnie Boy
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Tavallinen paiva Kathmandussa...
Kathmanduun paluun jalkeen ollaan otettu vahan iisimmin Pokhara-sinkoilun jalkeen. Perjantaina kaytiin tsiigailemassa paikan kuuluisinta nahtavyytta, Durbar Squarea, jossa asustaa myos maan kenties kuuluisin ihminen - nimittain neljavuotias Elava Jumaltar. Jumaltar on viety rahvaanluokan vanhemmiltaan pois, koska suoritettujen testien perusteella han on todellakin jumalainen, ja tata nykya han asustaa yhdessa Durbarin temppeleista. Ei nahty Jumaltarta, koska han olisi vilkutellut turisteille vasta iltapaivalla. :( Illalla kaytiin tsekkaamassa nepalilainen leffa! Se oli uskomattoman spektaakkelimainen kaikelta osin. Leffa kesti melkein kolme tuntia, ja nayttelijat todella nayttelivat koko rahan edesta. :D Maksoi euron ja hauskaa oli, vaikka ei tietenkaan dialogeista mitaan tajuttukaan.
Eilen tsekatiin Garden of Dreams, ja mika paikka se olikaan! Sisaanpaasymaksun turvin oltiin suojassa riivaajilta, ja taydelliset puutarhaistutukset seka muutenkin jumalainen tunnelma olivat omiaan edesauttamaan Valtsun ja Eekun meditoimishetkea nurmikolla. Se keskeytyi kuitenkin pian, kun sataviisikymmentamiljoonaa kiinalaisteinityttoturistia tuli kiljumaan ja ottamaan kuvia ja nayttamaan kasimerkkeja ja laskemaan vittu liukumakea sinne! Onneksi iPodin, paahtavan auringon ja kirjan turvin paastiin takaisin tunnelmaan. Rakastuttiin mestaan niin paljon, etta palattiin sinne viela illalla, kun kaikki valot oli sytytetty muuten pimeaan puutarhaan. Siemailtiin superkallista teeta ja vedettiin 1030 euron suklaakakkua harmoonisessa atmosfaarissa. Taman jalkeen makoiltiin romanttisesti temppelin reunakivetyksella ja tsiigailtiin tahtia ennen haipymistamme jazzbaariin kaupungin toiselle puolen. Bisset, lautapeli ja ultracool jazzmusa kruunasivat taydellisen paivan.
Oon muuten huomannut, etta pidan enemman citytrekkauksesta kuin mistaan muusta retkeilysta! Tanaan tehtiin kuuden tunnin kavelylenkki ympari koko kaupungin, ja se oli aivan mahtavan maaginen reissu. Kaytiin talsimassa tavallisilla kathmandulaisten asuinalueilla, kun samalla selassa tuntui koko lahion tuijotukset. Eivat vissiin olleet tottuneet nakemaan valkolaisia niilla main. :D Pysahdyttiin pikaisesti kokiksella ja jatkettiin matkaa kaupungin reunamaiden kautta takaisin ydinkeskustaan. Oltiin yltapaalta kaupungin paskassa, jota saasteet taalla lennattavat viattoman turistin niskaan, kun vihdoin bongattiin intialainen ravintola. Kallishan se oli, mutta nalka ei katso rahoja, vai miten se nyt menikaan. Maittavan menun jalkeen oli pakko hakea suklaaleivokset pikkuruisesta leivospuodista, jossa seisoo aseistetut vartijat ovella ja myyjat ojentelevat puvut paalla herkkuja "rikkaalle" herrasvaelle. Oli lievasti syyllinen olo kieltaytya antamasta almuja sokeille lapsille, kun singahdettiin sielta ulos suklaaleivokset lautasella. Me ollaan koyhia opiskelijoita vain! Sanottakoon puolustukseksi, etta leivokset maksoivat alta euron. :P
Ollaan muuten tultu aika mestareiksi taalla liikkumisessa. Kun kavelyteita ei ole, on pakko skimbailla autojen, bussien, motskareiden, skoottereiden, pyorien, riksojen, ihmisten, koirien ja pyhien lehmien/pyhan paskan seassa. Samalla kaikenmaailman kauppiaat ja huumediilerit roikkuvat niskassa, mutta ei se haittaa. Tanaan tultiin niin ketterasti Thamelin ja ydinkeskusta lapi, etta selvittiin vahemmilla pysaytyksilla, kuin helmat liehuen tykittavat nepalilaismuorit!
Illalla on luvassa reggaebaarin tsekkaus, mikali onnistun Erikan sinne raahaamaan. Kokosin huvikseni myos pienen listan normaalista rahankulutuksesta taalla paivittain. Hilloa kuluu paivan aikana suunnilleen seuraavasti, jonkin verran ylakanttiin laskettuna:
aamupala (2 paahtoleipaa, tee, appelsiinimehu, perunaa, makkaraa, juustomunakas) 1,6 euroa
haaremihousut 1,8 euroa
kangaslaukku 2,2 euroa
kokis 0,4 euroa
luonas, juomat ja jalkiruoka 3,6 euroa
San Miguel -olut (0,65 l) ja snakki 2,5 euroa
riksa hotellille 1 euro
majoitus 3,5 euroa
See ya!
- V -
Eilen tsekatiin Garden of Dreams, ja mika paikka se olikaan! Sisaanpaasymaksun turvin oltiin suojassa riivaajilta, ja taydelliset puutarhaistutukset seka muutenkin jumalainen tunnelma olivat omiaan edesauttamaan Valtsun ja Eekun meditoimishetkea nurmikolla. Se keskeytyi kuitenkin pian, kun sataviisikymmentamiljoonaa kiinalaisteinityttoturistia tuli kiljumaan ja ottamaan kuvia ja nayttamaan kasimerkkeja ja laskemaan vittu liukumakea sinne! Onneksi iPodin, paahtavan auringon ja kirjan turvin paastiin takaisin tunnelmaan. Rakastuttiin mestaan niin paljon, etta palattiin sinne viela illalla, kun kaikki valot oli sytytetty muuten pimeaan puutarhaan. Siemailtiin superkallista teeta ja vedettiin 1030 euron suklaakakkua harmoonisessa atmosfaarissa. Taman jalkeen makoiltiin romanttisesti temppelin reunakivetyksella ja tsiigailtiin tahtia ennen haipymistamme jazzbaariin kaupungin toiselle puolen. Bisset, lautapeli ja ultracool jazzmusa kruunasivat taydellisen paivan.
Oon muuten huomannut, etta pidan enemman citytrekkauksesta kuin mistaan muusta retkeilysta! Tanaan tehtiin kuuden tunnin kavelylenkki ympari koko kaupungin, ja se oli aivan mahtavan maaginen reissu. Kaytiin talsimassa tavallisilla kathmandulaisten asuinalueilla, kun samalla selassa tuntui koko lahion tuijotukset. Eivat vissiin olleet tottuneet nakemaan valkolaisia niilla main. :D Pysahdyttiin pikaisesti kokiksella ja jatkettiin matkaa kaupungin reunamaiden kautta takaisin ydinkeskustaan. Oltiin yltapaalta kaupungin paskassa, jota saasteet taalla lennattavat viattoman turistin niskaan, kun vihdoin bongattiin intialainen ravintola. Kallishan se oli, mutta nalka ei katso rahoja, vai miten se nyt menikaan. Maittavan menun jalkeen oli pakko hakea suklaaleivokset pikkuruisesta leivospuodista, jossa seisoo aseistetut vartijat ovella ja myyjat ojentelevat puvut paalla herkkuja "rikkaalle" herrasvaelle. Oli lievasti syyllinen olo kieltaytya antamasta almuja sokeille lapsille, kun singahdettiin sielta ulos suklaaleivokset lautasella. Me ollaan koyhia opiskelijoita vain! Sanottakoon puolustukseksi, etta leivokset maksoivat alta euron. :P
Ollaan muuten tultu aika mestareiksi taalla liikkumisessa. Kun kavelyteita ei ole, on pakko skimbailla autojen, bussien, motskareiden, skoottereiden, pyorien, riksojen, ihmisten, koirien ja pyhien lehmien/pyhan paskan seassa. Samalla kaikenmaailman kauppiaat ja huumediilerit roikkuvat niskassa, mutta ei se haittaa. Tanaan tultiin niin ketterasti Thamelin ja ydinkeskusta lapi, etta selvittiin vahemmilla pysaytyksilla, kuin helmat liehuen tykittavat nepalilaismuorit!
Illalla on luvassa reggaebaarin tsekkaus, mikali onnistun Erikan sinne raahaamaan. Kokosin huvikseni myos pienen listan normaalista rahankulutuksesta taalla paivittain. Hilloa kuluu paivan aikana suunnilleen seuraavasti, jonkin verran ylakanttiin laskettuna:
aamupala (2 paahtoleipaa, tee, appelsiinimehu, perunaa, makkaraa, juustomunakas) 1,6 euroa
haaremihousut 1,8 euroa
kangaslaukku 2,2 euroa
kokis 0,4 euroa
luonas, juomat ja jalkiruoka 3,6 euroa
San Miguel -olut (0,65 l) ja snakki 2,5 euroa
riksa hotellille 1 euro
majoitus 3,5 euroa
See ya!
- V -
torstai 10. syyskuuta 2009
Landelta kaupunkiin
Ensin aiottu kolme yota Pokharassa venyikin napparasti kahdeksaksi yoksi. Nyt ajateltuna ehka kolme paivaa olisi ollut huono diili ottaen huomioon, etta bussimatkat kestaa noin 7 tuntia mihin tahansa. Se on kylla ihan kasittamatonta, silla Pokharasta Katmanduun on vain 191 kilometria! Siita voitte laskea, milla vauhdilla paikalliset bussit kulkee. Ei silla, etta niiden kannattaisi kulkea yhtaan sen lujempaa niilla aarimmaisen mutkaisilla vuoristoteilla, joissa kaahaa joku kaksi miljoonaa rekkaa vastaan samalla kaistalla.. Paatettiin sen infernaalisen Chitwan-Pokgara -bussimatkan jalkeen vahan luksustella ja otettiin Greenline-bussi Pokharasta Katmanduun. palveluun kuulu eurooppalaisille sopiva jalkatila, vesipullo ja ruoka. Matka kustansi 18 dollaria, toisin kuin Lonely Planet yritti kusettaa.
Ihastuttiin ihan korviamme myoten siihen hotelliin, jossa majailtiin. Respaseta oli tosi avulias ja hauska mies ja yksi monista tyontekijoista oli ihan mahdottoman sympaattinen. Se naytti vahan (tai aika paljonkin) Hessu Hopolta harottavine hampaineen, joten oikean nimen puutteessa me ristittiin heppu Honoksi ja Hontiksi. Joka kerta, kun se tarjoili meille ruokaa, se toivotti meille erittain hyvaa ruokahetkea ja tanaan lahdon hetkella se jai portaille vilkuttamaan ja tihrustamaan melkein itkua. Sanoi viela viimeisina sanoinaan etta "Today you leave. I will be very very sad. You are very nice person." Aww. Vinkiksi vaan, etta Hontilla oli hakusessa eurooppalainen vaimo!
Meinattiin lepakkoluolapainajaisen jalkeen jattaa suosiolla kaupungin sightseeing vahemmalle, mutta vahan toivuttuamme kaytiin kuitenkin tsekkaamassa laheinen Begnas Tal -jarvi ja hieno vesiputous Devi's Falls, joka on kuulemma saanut nimensa jonkun sveitsilaisen innokkaan putoukseen tippujan mukaan. Yllattavan hyvin saatiin tsekattua Pokharan must-see -paikkoja ottaen huomioon etta koko reissun ajan mulla oli suolisto solmussa. Pitkallisen vasytystaistelun jalkeen suostuin raahautumaan paikallisen konitohtorin puheille, joka toteutti pelkoni ja loi purkin kateen ja pyysi palauttamaan pikimmiten. Hyi! Tohtori paikallistikin lopulta moyrivasta mahastani seka bakteeri-infektion etta vittumaisen parasiitin. Kunnon cocktail siis.. Laakkeitakin sain monen varisia. Nyt on parempi olo, mutta ei kannata juhlia ennen kuin laakekuurin lopullinen teho todistautuu todeksi. Jai siis muutamat herkulliset ruuat syomatta ja puputinkin pari paivaa keitettyja kananmunia, katukauppiaan banaaneja ja spagettia pelkalla tomaattikastikkeella. Pikkuisen Valtsun kanakormat kirpaisi sydamesta.
Pokharassa oli ihanaa shoppailla, verrattuna Katmanduun. Katmandun ilmapiiri on hataisempi ja epatoivoisempi kuin Pokharan. Kauppiaat roikkuvat katmandussa suunnilleen lahkeessa, jos aikoo poistua kaupasta ostamatta mitaan. Pokharassa sai aika pitkalti rauhassa katsella ja "no thank you" riitti hyvin pitkalle. Poikkeustapauksen muodostivat aluksi hellyyttavat mutta todellisuudessa todella raivostuttavat tiibetilaismummot, jotka eivat todellakaan aikoneet paastaa mahdollista asiakasta pelkalla katsomisella. Loppureissusta jo pelkka sana "Tibetan handicraft" sai ihon kananlihalle, kun mummoja sai koko ajan vaistella kuin maamiinoja.
Jossakin vaiheessa Pokharan eteerinen ilmapiiri teki tehtavansa ja tama parivaljakko pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja kirjoittautui joogakeskukseen, joka sijaitsi korkealla maenrinteessa. Noin parillakymmenella eurolla paastiin paivaksi jooga- ja meditointiopetukseen, saatiin nenanpuhdistuskoulutus, mantranlaulantaoppitunti, majoitus ja herkullista kasvisruokaa (Valtsukin soi!). Paikkaa pyorittavat perheet olivat tosi mukavia ja koko paikassa oli tosi valaistunut ilmapiiri. Reissun seurauksena menetin poikaystavani sielun buddhismille ja nyt huomisaamuna on edessa Valtterin aamumeditaatioharjoitus, jolle mua on tiukasti kielletty nauramasta. Yritan saada teille siita kuvamateriaalia.. Mutta totta puhuen, tuo buddhalaishassakka on aika fiksua juttua! Jotenkin paljon lahempana sita, miten haluan itse ajatella maailmasta. Ehka munkin pitaisi alkaa innostua tuosta meditoimisesta..
Viimeisena iltana tormattiin kaupungilla aivan ihka elaviin SUOMALAISIIN! Ja kuten arvata saattaa, suomalaisuus paistoi tyyppien kasvoista jo kilometrin paahan, vaikkei edes kuultu niiden juttelevan mitaan. Satuttiin samaan ravintolaan, ja paatin pyytaa pariskuntaa treffeille illaksi. Ilta olikin ihan mahtava, ja lopulta Moondancen tyyppien piti ajaa meidat pois sulkeutuvasta ravintolasta. Siihen aikaan illasta Nepal oli jo sahkokatkoksen kourissa, joten luikittiin yhteistuumin kohti hotellia aivan tayspimeita katuja pitkin. Kavi mielessa pari kertaa Lonely Planetin varoittelut Pokharan katujen vaarallisuudesta iltapimean jalkeen. Vaikka kello oli vasta jotain yhdeksan, koko kaupunki oli jo nukkumassa kuten aina sahkokatkoksen jalkeen. Kuitenkin ainoa vaara, jota matkalla kohdattiin oli valtavat pimeyden piilottamat lehmanlantakasat, joita yritimme vaistella intuitiivisesti.
Ai niin, se meidan mahtava riippuliitosuunnitelma meni ihan persiilleen. Ekana paivana siirrettiin lentoa valtavalla tavalla protestoivan vatsan takia ja seuraavina paivina ilma oli suoraan sanottuna anaalista, joten jai sitten lopulta liitelyt liitelematta. Masennuin peruuntumisesta niin totaalisesti, etta hakeuduin ihanaan aromaterapiakokovartalohierontaan rakkaan poikaystavani kanssa. Olo paranikin heti, kunnes kavi ilmi etta Nepalilaiseen kokovartalohierontaan kuuluu myos vatsan ja "rintalihasten" hieronta. Kieltaydyin kohteliaasti kunniasta. Varmaan tasta vittuuntuneena paahiernontaan kuului paljon paan mukilointia ja poskille lapsimista. Lahti ainakin veri kiertamaan!
Vaikka reissu on ollut kerrassaan ihana tahan mennessa muutamista takaiskuista huolimatta, ei mieli ole kuitenkaan ollut koko ajan korkealla. Nain kaukana kotoa tulee helposti koti-ikava ja olen jo suunnitellut lahtevani ihanien kamujen kanssa tanssimaan ja kahville ja juoruamaan ja lenkille ja niin edelleen. Aika tasan kahden viikon ja muutaman paivan kuluttua! Vaikka tiettyja asioita Suomesta kaipaa kauheasti (kuten mahdollisuutta uskaltaa syoda ruokaa), on silti mahtavaa nahda nain erilainen maailma. Vaikka kulttuurishokki oli tiedossa, pitaa se silti jollakin tavalla koko ajan otteessaan. Iltaisin vasyttaa hirveasti ja monet erilaiset tilanteet paivan mittaan aiheuttavat pahaa mielta. Rampoja ja sokeita kerjalaisia on taallakin, vaikkei varmasti ollenkaan niin paljon kuin Intiassa. Ja mita voi sanoa pikkupojalle, joka sanoo "I don't want money, ma'am, I just want a cookie." Vahan valia tuntee itsensa ihan kauheaksi sydamettomaksi hirvioksi, vaikka haluaisi auttaa kaikkia. Jos yhdelle antaa, niin seuraavassa hetkessa on kymmenen roikkumassa lahkeessa. Tuntuu, etta auttaa pitaisi jos toisella on hata, mutta auttaminen taalla on loputon suo, varsinkin kun ei itsellakaan ole juurikaan ylimaaraista rahaa. Ei se valkoisen miehen (tai naisen) taakka mitaan paskapuhetta taida olla..
Elainsuojelu taalla on luonnollisesti myos ihan eri tolalla kuin lansimaissa. Mita voi tehda tilanteessa, kun noin kymmenenvuotias poika nykii kaikilla voimillaan koiraa hihnasta niin, etta sen niskat melkein taittuu? En voinut olla huutamatta siina tilanteessa valiin "Hei!", mutta huudahdus luonnollisesti aiheutti vain kummastuneita katseita. Ei koira taalla ole mikaan arvostettu elain ja jos se on oma, miksei sita saisi raakata? Ja miten mina voin sen koiran asemaa parantaa valittamalla pojalle kielella, jota tama ei edes ymmarra? Ei ole elainkotia minkaan kulman takana, johon nalkiintyneet ja piestyt koirat voisi roudata turvaan, eika rinkkaankaan oikein mahdu noin kolmea miljoonaa kulkukoiraa. Taalla joutuu tilanteisiin, joihin ei osaa suhtautua, paljon useammin kuin Suomessa. Ja se surettaa ja vasyttaa. Ei matkailun ole varmastikaan tarkoitus olla vain riemulomaa ja tatahan tanne tultiin katsomaan: maailman menoa. Mutta se, etta pitaa ummistaa silmansa ja yrittaa unohtaa, se on niin pirun vaikeaa! Ja ehkei pitaisikaan ummistaa silmia, ehka pitaisikin ottaa silta pojalta se koira pois tai ostaa keksi pikkupojalle. Mutta ainakaan mina en osaa.
En kuitenkaan kadu, etta tulin tanne ja haluan joskus viela kayda katsomassa meininkia erilaisissa kehitysmaissa. Todellakin. Mutta se on varma, etta seuraava lomakohde on joku aivoton biitsikohde, jossa saan hyvalla omallatunnolla nauttia hedonistisesta elamantyylistani tuntematta jatkuvaa huonoa omaatuntoa! Sen jalkeen vasta aletaan suunnittelemaan seuraavaa sielunsyvennysoperaatiota.. ehka Namibiaan?
Dhanyabad! Erika
Ihastuttiin ihan korviamme myoten siihen hotelliin, jossa majailtiin. Respaseta oli tosi avulias ja hauska mies ja yksi monista tyontekijoista oli ihan mahdottoman sympaattinen. Se naytti vahan (tai aika paljonkin) Hessu Hopolta harottavine hampaineen, joten oikean nimen puutteessa me ristittiin heppu Honoksi ja Hontiksi. Joka kerta, kun se tarjoili meille ruokaa, se toivotti meille erittain hyvaa ruokahetkea ja tanaan lahdon hetkella se jai portaille vilkuttamaan ja tihrustamaan melkein itkua. Sanoi viela viimeisina sanoinaan etta "Today you leave. I will be very very sad. You are very nice person." Aww. Vinkiksi vaan, etta Hontilla oli hakusessa eurooppalainen vaimo!
Meinattiin lepakkoluolapainajaisen jalkeen jattaa suosiolla kaupungin sightseeing vahemmalle, mutta vahan toivuttuamme kaytiin kuitenkin tsekkaamassa laheinen Begnas Tal -jarvi ja hieno vesiputous Devi's Falls, joka on kuulemma saanut nimensa jonkun sveitsilaisen innokkaan putoukseen tippujan mukaan. Yllattavan hyvin saatiin tsekattua Pokharan must-see -paikkoja ottaen huomioon etta koko reissun ajan mulla oli suolisto solmussa. Pitkallisen vasytystaistelun jalkeen suostuin raahautumaan paikallisen konitohtorin puheille, joka toteutti pelkoni ja loi purkin kateen ja pyysi palauttamaan pikimmiten. Hyi! Tohtori paikallistikin lopulta moyrivasta mahastani seka bakteeri-infektion etta vittumaisen parasiitin. Kunnon cocktail siis.. Laakkeitakin sain monen varisia. Nyt on parempi olo, mutta ei kannata juhlia ennen kuin laakekuurin lopullinen teho todistautuu todeksi. Jai siis muutamat herkulliset ruuat syomatta ja puputinkin pari paivaa keitettyja kananmunia, katukauppiaan banaaneja ja spagettia pelkalla tomaattikastikkeella. Pikkuisen Valtsun kanakormat kirpaisi sydamesta.
Pokharassa oli ihanaa shoppailla, verrattuna Katmanduun. Katmandun ilmapiiri on hataisempi ja epatoivoisempi kuin Pokharan. Kauppiaat roikkuvat katmandussa suunnilleen lahkeessa, jos aikoo poistua kaupasta ostamatta mitaan. Pokharassa sai aika pitkalti rauhassa katsella ja "no thank you" riitti hyvin pitkalle. Poikkeustapauksen muodostivat aluksi hellyyttavat mutta todellisuudessa todella raivostuttavat tiibetilaismummot, jotka eivat todellakaan aikoneet paastaa mahdollista asiakasta pelkalla katsomisella. Loppureissusta jo pelkka sana "Tibetan handicraft" sai ihon kananlihalle, kun mummoja sai koko ajan vaistella kuin maamiinoja.
Jossakin vaiheessa Pokharan eteerinen ilmapiiri teki tehtavansa ja tama parivaljakko pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja kirjoittautui joogakeskukseen, joka sijaitsi korkealla maenrinteessa. Noin parillakymmenella eurolla paastiin paivaksi jooga- ja meditointiopetukseen, saatiin nenanpuhdistuskoulutus, mantranlaulantaoppitunti, majoitus ja herkullista kasvisruokaa (Valtsukin soi!). Paikkaa pyorittavat perheet olivat tosi mukavia ja koko paikassa oli tosi valaistunut ilmapiiri. Reissun seurauksena menetin poikaystavani sielun buddhismille ja nyt huomisaamuna on edessa Valtterin aamumeditaatioharjoitus, jolle mua on tiukasti kielletty nauramasta. Yritan saada teille siita kuvamateriaalia.. Mutta totta puhuen, tuo buddhalaishassakka on aika fiksua juttua! Jotenkin paljon lahempana sita, miten haluan itse ajatella maailmasta. Ehka munkin pitaisi alkaa innostua tuosta meditoimisesta..
Viimeisena iltana tormattiin kaupungilla aivan ihka elaviin SUOMALAISIIN! Ja kuten arvata saattaa, suomalaisuus paistoi tyyppien kasvoista jo kilometrin paahan, vaikkei edes kuultu niiden juttelevan mitaan. Satuttiin samaan ravintolaan, ja paatin pyytaa pariskuntaa treffeille illaksi. Ilta olikin ihan mahtava, ja lopulta Moondancen tyyppien piti ajaa meidat pois sulkeutuvasta ravintolasta. Siihen aikaan illasta Nepal oli jo sahkokatkoksen kourissa, joten luikittiin yhteistuumin kohti hotellia aivan tayspimeita katuja pitkin. Kavi mielessa pari kertaa Lonely Planetin varoittelut Pokharan katujen vaarallisuudesta iltapimean jalkeen. Vaikka kello oli vasta jotain yhdeksan, koko kaupunki oli jo nukkumassa kuten aina sahkokatkoksen jalkeen. Kuitenkin ainoa vaara, jota matkalla kohdattiin oli valtavat pimeyden piilottamat lehmanlantakasat, joita yritimme vaistella intuitiivisesti.
Ai niin, se meidan mahtava riippuliitosuunnitelma meni ihan persiilleen. Ekana paivana siirrettiin lentoa valtavalla tavalla protestoivan vatsan takia ja seuraavina paivina ilma oli suoraan sanottuna anaalista, joten jai sitten lopulta liitelyt liitelematta. Masennuin peruuntumisesta niin totaalisesti, etta hakeuduin ihanaan aromaterapiakokovartalohierontaan rakkaan poikaystavani kanssa. Olo paranikin heti, kunnes kavi ilmi etta Nepalilaiseen kokovartalohierontaan kuuluu myos vatsan ja "rintalihasten" hieronta. Kieltaydyin kohteliaasti kunniasta. Varmaan tasta vittuuntuneena paahiernontaan kuului paljon paan mukilointia ja poskille lapsimista. Lahti ainakin veri kiertamaan!
Vaikka reissu on ollut kerrassaan ihana tahan mennessa muutamista takaiskuista huolimatta, ei mieli ole kuitenkaan ollut koko ajan korkealla. Nain kaukana kotoa tulee helposti koti-ikava ja olen jo suunnitellut lahtevani ihanien kamujen kanssa tanssimaan ja kahville ja juoruamaan ja lenkille ja niin edelleen. Aika tasan kahden viikon ja muutaman paivan kuluttua! Vaikka tiettyja asioita Suomesta kaipaa kauheasti (kuten mahdollisuutta uskaltaa syoda ruokaa), on silti mahtavaa nahda nain erilainen maailma. Vaikka kulttuurishokki oli tiedossa, pitaa se silti jollakin tavalla koko ajan otteessaan. Iltaisin vasyttaa hirveasti ja monet erilaiset tilanteet paivan mittaan aiheuttavat pahaa mielta. Rampoja ja sokeita kerjalaisia on taallakin, vaikkei varmasti ollenkaan niin paljon kuin Intiassa. Ja mita voi sanoa pikkupojalle, joka sanoo "I don't want money, ma'am, I just want a cookie." Vahan valia tuntee itsensa ihan kauheaksi sydamettomaksi hirvioksi, vaikka haluaisi auttaa kaikkia. Jos yhdelle antaa, niin seuraavassa hetkessa on kymmenen roikkumassa lahkeessa. Tuntuu, etta auttaa pitaisi jos toisella on hata, mutta auttaminen taalla on loputon suo, varsinkin kun ei itsellakaan ole juurikaan ylimaaraista rahaa. Ei se valkoisen miehen (tai naisen) taakka mitaan paskapuhetta taida olla..
Elainsuojelu taalla on luonnollisesti myos ihan eri tolalla kuin lansimaissa. Mita voi tehda tilanteessa, kun noin kymmenenvuotias poika nykii kaikilla voimillaan koiraa hihnasta niin, etta sen niskat melkein taittuu? En voinut olla huutamatta siina tilanteessa valiin "Hei!", mutta huudahdus luonnollisesti aiheutti vain kummastuneita katseita. Ei koira taalla ole mikaan arvostettu elain ja jos se on oma, miksei sita saisi raakata? Ja miten mina voin sen koiran asemaa parantaa valittamalla pojalle kielella, jota tama ei edes ymmarra? Ei ole elainkotia minkaan kulman takana, johon nalkiintyneet ja piestyt koirat voisi roudata turvaan, eika rinkkaankaan oikein mahdu noin kolmea miljoonaa kulkukoiraa. Taalla joutuu tilanteisiin, joihin ei osaa suhtautua, paljon useammin kuin Suomessa. Ja se surettaa ja vasyttaa. Ei matkailun ole varmastikaan tarkoitus olla vain riemulomaa ja tatahan tanne tultiin katsomaan: maailman menoa. Mutta se, etta pitaa ummistaa silmansa ja yrittaa unohtaa, se on niin pirun vaikeaa! Ja ehkei pitaisikaan ummistaa silmia, ehka pitaisikin ottaa silta pojalta se koira pois tai ostaa keksi pikkupojalle. Mutta ainakaan mina en osaa.
En kuitenkaan kadu, etta tulin tanne ja haluan joskus viela kayda katsomassa meininkia erilaisissa kehitysmaissa. Todellakin. Mutta se on varma, etta seuraava lomakohde on joku aivoton biitsikohde, jossa saan hyvalla omallatunnolla nauttia hedonistisesta elamantyylistani tuntematta jatkuvaa huonoa omaatuntoa! Sen jalkeen vasta aletaan suunnittelemaan seuraavaa sielunsyvennysoperaatiota.. ehka Namibiaan?
Dhanyabad! Erika
lauantai 5. syyskuuta 2009
Pokhara rokkaa mun maailman
Yo!
Hektisen Katmandun ja Chitwanin viidakkoskimbailun jalkeen Pokhara tuntuu juuri sopivalta paikalta. Aluksi meilla oli tarkotus jaada tanne vain kolmeksi yoksi, mutta rakastuttiinkin tahan paikkaan enemman kuin aikaisemmin nakemiimme mestoihin. Huone on aivan loistava, ja kavelymatkan etaisyydelta loytyy kaikki pelit ja pensselit. City on myos coolilla tavalla rauhallinen ja varmaankin vuorten laheisyyden vuoksi omalla tavallaan mystinen. Toki taallakin tormailee eurooppalaisiin tuon tuostakin.
Ekana paivana tehtiin kavelyreissu, jonka tuloksena meitsin haaviin tarttui siniset haaremihousut, kangaslaukku ja parhaimpana ostoksena aito nepalilainen lakki. Paikallisten mielesta on muuten erityisen hauskaa, kun valkoihoisella hemmolla on sellainen lakki paassa, ja oonkin saanut varmaan joku 500 kommenttia ja hurraahuutoa kyseisesta vaatekappaleesta - tyyliin "Hello Nepali boy" tai "That hat really suits you, man". Ilmeisesti myssy on tyypillinen pelkastaan yli 60-vuotiaiden nepalilaismiesten keskuudessa. Great!
Torstaina chillattiin ja maksettiin venekyyti luvatulle Phewa Tal -jarvelle. Niin ja ai niin! Meitsi loysi myos oman kaikkien aikojen suosikkimestani taalta. Voitteko kuvitella, etta happy hour -aikana Moondance-nimisesta ravintolasta saa puolellatoista eurolla 0,65 litran bissen ja mahtavan maittavan PIZZASLAISSIN! Aivan loistavaa. Erikaa lammitti enemman saman mestan 2 cocktailia yhden hinnalla -tarjous. ;) Tietenkaan se yksi pizzaslaissi ei riittanyt, vaan mun oli pakko tilata kokonainen pizza ekstraksi. Ehka siina oli mestan koukku. Tanaan mennaan testaan eraan toisen paikan anti - puolellatoista eurolla 0,65 kalja ja wings-lautanen seka aito nepalilainen tanssishow!
Sen verran viela, etta eilinen paiva meinasi olla yksi elamani pahimmista. Se alkoi kylla hyvin, kun herattiin 4.30 tsiigaileen auringonnousua vahan yli tuhannen metrin korkuiselta "kukkulalta". Aurinko heijastui yli 8000 metrin vuoriin, jotka nakyivat taysin kirkkaina ja niin edelleen. Kaunista! Tultiin takaisin hotellille ja lahdettiin mehevan aamupalan jalkeen vuokraan pyoria, jotta Valtsu- boy paasisi vierailemaan aidossa lepakkoluolassa kaupungin toisella laidalla. Puolentoista euron pyorat olivat niiden maasto-ominaisuuksita huolimatta uskomattoman anaalista, ja kaiken lisaksi lampoasteita oli ihanat 35. Eksyttiin 47 kertaa ja vitun kartta kusetti meita ainakin yhta monesti. Kahdeksan kilometrin matka olikin oikeasti lahemmas 15, ja itse luola oli nahty varttitunnissa lepakkoineen paivineen. No olihan se nain jalkeenpain aivan Indiana Jones -tyylia, kyllakin. Sielta otettiin vitutukseen taksi, johon survottiin kaks pyoraa, toinen TAKAPENKILLE. Meitsi joutui istumaan siella toinen kasi ulkona, saatana, tuolina toimi kuskinpenkin takana oleva jalkatila. Ei paljon naurattanut. Haistatin kuskille vitut - suomeksi tietenkin ja murjotin pari tuntia, ennen kuin puolen kilon Chicken Korma palautti miehen ruotuun. Huh Huh!
Tanaan kaytiin kolmen euron kuninkaallisessa hieronnassa (oli muuten helevetin rentouttava setti), huomenna mennaan riippuliitamaan vuorten sekaan ja maanantaina vuokrataan motskari pienta maaseutukierrosta varten. Tiistaina mennaan relaamaan ja puhdistautumaan jooga- ja meditaatiokeskukseen, mutta tulevista paivista Eekku varmaan heittaakin sitten enemman lappaa. Kiitos ja kuitti! :)
Valtteri "Fuck the mothafuckin bicycles" Airaksinen
Hektisen Katmandun ja Chitwanin viidakkoskimbailun jalkeen Pokhara tuntuu juuri sopivalta paikalta. Aluksi meilla oli tarkotus jaada tanne vain kolmeksi yoksi, mutta rakastuttiinkin tahan paikkaan enemman kuin aikaisemmin nakemiimme mestoihin. Huone on aivan loistava, ja kavelymatkan etaisyydelta loytyy kaikki pelit ja pensselit. City on myos coolilla tavalla rauhallinen ja varmaankin vuorten laheisyyden vuoksi omalla tavallaan mystinen. Toki taallakin tormailee eurooppalaisiin tuon tuostakin.
Ekana paivana tehtiin kavelyreissu, jonka tuloksena meitsin haaviin tarttui siniset haaremihousut, kangaslaukku ja parhaimpana ostoksena aito nepalilainen lakki. Paikallisten mielesta on muuten erityisen hauskaa, kun valkoihoisella hemmolla on sellainen lakki paassa, ja oonkin saanut varmaan joku 500 kommenttia ja hurraahuutoa kyseisesta vaatekappaleesta - tyyliin "Hello Nepali boy" tai "That hat really suits you, man". Ilmeisesti myssy on tyypillinen pelkastaan yli 60-vuotiaiden nepalilaismiesten keskuudessa. Great!
Torstaina chillattiin ja maksettiin venekyyti luvatulle Phewa Tal -jarvelle. Niin ja ai niin! Meitsi loysi myos oman kaikkien aikojen suosikkimestani taalta. Voitteko kuvitella, etta happy hour -aikana Moondance-nimisesta ravintolasta saa puolellatoista eurolla 0,65 litran bissen ja mahtavan maittavan PIZZASLAISSIN! Aivan loistavaa. Erikaa lammitti enemman saman mestan 2 cocktailia yhden hinnalla -tarjous. ;) Tietenkaan se yksi pizzaslaissi ei riittanyt, vaan mun oli pakko tilata kokonainen pizza ekstraksi. Ehka siina oli mestan koukku. Tanaan mennaan testaan eraan toisen paikan anti - puolellatoista eurolla 0,65 kalja ja wings-lautanen seka aito nepalilainen tanssishow!
Sen verran viela, etta eilinen paiva meinasi olla yksi elamani pahimmista. Se alkoi kylla hyvin, kun herattiin 4.30 tsiigaileen auringonnousua vahan yli tuhannen metrin korkuiselta "kukkulalta". Aurinko heijastui yli 8000 metrin vuoriin, jotka nakyivat taysin kirkkaina ja niin edelleen. Kaunista! Tultiin takaisin hotellille ja lahdettiin mehevan aamupalan jalkeen vuokraan pyoria, jotta Valtsu- boy paasisi vierailemaan aidossa lepakkoluolassa kaupungin toisella laidalla. Puolentoista euron pyorat olivat niiden maasto-ominaisuuksita huolimatta uskomattoman anaalista, ja kaiken lisaksi lampoasteita oli ihanat 35. Eksyttiin 47 kertaa ja vitun kartta kusetti meita ainakin yhta monesti. Kahdeksan kilometrin matka olikin oikeasti lahemmas 15, ja itse luola oli nahty varttitunnissa lepakkoineen paivineen. No olihan se nain jalkeenpain aivan Indiana Jones -tyylia, kyllakin. Sielta otettiin vitutukseen taksi, johon survottiin kaks pyoraa, toinen TAKAPENKILLE. Meitsi joutui istumaan siella toinen kasi ulkona, saatana, tuolina toimi kuskinpenkin takana oleva jalkatila. Ei paljon naurattanut. Haistatin kuskille vitut - suomeksi tietenkin ja murjotin pari tuntia, ennen kuin puolen kilon Chicken Korma palautti miehen ruotuun. Huh Huh!
Tanaan kaytiin kolmen euron kuninkaallisessa hieronnassa (oli muuten helevetin rentouttava setti), huomenna mennaan riippuliitamaan vuorten sekaan ja maanantaina vuokrataan motskari pienta maaseutukierrosta varten. Tiistaina mennaan relaamaan ja puhdistautumaan jooga- ja meditaatiokeskukseen, mutta tulevista paivista Eekku varmaan heittaakin sitten enemman lappaa. Kiitos ja kuitti! :)
Valtteri "Fuck the mothafuckin bicycles" Airaksinen
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Pulla ja Pyllero viidakkoseikkailulla
Maanantaina koittikin aika lahtea kohti kansallispuistoa nimeltaan Royal Chitwan National Park. Se on yksi niista Nepalin "must see" -nahtavyyksista ja me bongattiin omasta mielestamme kohtuuhintainen pakettimatka sinne. Maksettiin 65 dollaria henkea kohden ja silla saatiin matkat, majoitus, ruuat ja kaikennakoista ohjelmistoa. Matkan alku ei kyllakaan sujunut ihan odotetulla tavalla. Valtterin vatsahyppykuppa oli pomppinut suoraan mun suolistooni ja herasin kauniiseen aamuun hyvin pahoinvoivana. Matkan siirtaminen ei kuitenkaan enaa onnistunut, joten paatin karvistella matkan ja levata perilla. Saatoin kuitenkin matkalla bussipysakille mokottaa matkanjarjestajalle ihan vahan.
No bussimatkassa riittikin sitten karvistelemista. Sanotaanko nyt suoraan etta ei vittu mita paskaa. Matka sinansa kesti 7 tuntia. Silla 65 dollarilla ei herunut kovinkaan ruhtinaallisesti jalkatilaa tai ilmastointia. Bussin ikkunan sai onneksi auki, joten tuntui etten kuole vatsakatarreineni ihan heti. Kunnes paastiin suurin piirtein puoleen matkaan. Siella oli paikalliset jarjestaneet mielenosoituksen, jossa seisoi ainakin kymmenen kilometrin autojono noin 1,5 tuntia. Olin varma, etta kuolen ja mietin jo etta onko lampohalvaus ja masennus sopivan dramaattinen tapa paattaa paivansa. Onneksi juuri ennen kuolemaa matka jatkui hitaasti ja varmasti.. kokon aiset 15 minuuttia. Edessa oli uusi mielenosoitus ja kavi ilmi, etta se kesti saman verran. Bussissa oli jotain 50 astetta ja siellahan sitten istuttiin.
Valtsu lahti pelaastusoperaatiolle hankkimaan naaraalleen vetta, mutta huomasikin vain olevansa myohassa – kaikki vedet oli myyty. Valtsu urheana tunkeutui paikalliseen kioskiin vaarallisten maolilaississejen lapi uhmaten kaiken maailman kidnappaus- ja kovisteluriskeja. Kioskilla oli jaljella yksi pepsipullo ja juustopalleropussi. Niiden voimalla selvisimme lopulta npoin 9 ja puolen tunnin bussimatkasta. Kavi mielessa, etta onkohan koko viidakkopaska kaiken sen arvoista.
Oli se. Hotellihuone oli iso ja tilava, mutta ei mikaan siisteyden ihme. Seinilla juoksi liskoja ja kylpparissa iljettavia hamyja. Tehtiin Valtsun kans vahtivuorot, etta voitiin suojata selustamme hampeilta suihkun ajan. Tosin ei silla etta se mun vahtimisen Valtsua olisi auttanut – pelkaan niita ihan liikaa etta uskaltaisin eliminoida yhtakaan niista. Viidakko-ohjelmaan kuului vierailu laheisessa kylassa ja kylalaisten perinteinen tanssiesitys joka oli ihan mahetsu! Haluan, etta Ouluun perustetaan tharuheimolaisten tanssiklubi. Sitten kaytiin kanoottiajelulla bongailemassa krokotiileja, joista yhden lajikkeen nimi oli tuttavallisesti "maneater". Mukava uintikaveri siis. Nelly Furtadon biisin kuuntelu saikin taman reissun myota ihan uusia ulottuvuuksia..
Kaytiin myos viidakkokavelylla nuuskimassa sarvikuononjalkia. Opaskin vahan nieleskeli, kun sarvikuono oli mennyt samasta kohdasta vain tuntia aiemmin jalkien perusteella. Kertoi sitten meille, etta jos sarvisaurus hyokkaa, helpointa on kiiveta puuhun tai sitten vain juosta sita nopeampaa. Hah. No, onneksi ei nahty sarvia silla reissulla. Elefanttisafarilla paastiin naita elukoitakin ihailemaan vain muutaman metrin paasta. Norsu takasi sen, ettei ruttunaama uskaltanut kayda kimppuun. Oli se silti aika hurjan nakoinen. Tiikerit jai valitettavasti talla reissulla nakematta... Paastiin myos nakemaan norsuvauvoja norsunkasvatuskeskuksessa. Ruoka koko reissulla oli tosi ihanaa. Oltiin siis hotellissa nimelta Hotel Hermitage, jos joku tasta tiedosta haluaa hyotya :)
Paluumatka sujui pysaytysten osalta paljon paremmin. Tultiin Pokharaan viidessa tunnissa, vaikka seitseman tyuntia ajelua oli odotettavissa. Bussi sita vastoin oli paskaakin paskempi ja jouduttiin viela paskan bussin paskapaikoille taakse, jossa jalkatilaa oli olemattoman sijaan viela vahemman eli ei ollenkaan. Jouduttiin sitten riehumaan kuskille, kun se yritti tunkea meidan valiin viela jotain nepalilaismummoa istumaan. Olihan se laiha ja kaikkea, mutta ei se silti oikein meinannut mahtua...
Nyt ollaan eka iltaa Pokharassa ja tama paikka vaikuttaa toistaiseksi aivan ihanalta :) Va;tsu taitaakin sitten kertoa vahan enemman Pokharasta!
Heippa nyt toistaiseksi ja pysykaa kanavalla!
<3 Erika
No bussimatkassa riittikin sitten karvistelemista. Sanotaanko nyt suoraan etta ei vittu mita paskaa. Matka sinansa kesti 7 tuntia. Silla 65 dollarilla ei herunut kovinkaan ruhtinaallisesti jalkatilaa tai ilmastointia. Bussin ikkunan sai onneksi auki, joten tuntui etten kuole vatsakatarreineni ihan heti. Kunnes paastiin suurin piirtein puoleen matkaan. Siella oli paikalliset jarjestaneet mielenosoituksen, jossa seisoi ainakin kymmenen kilometrin autojono noin 1,5 tuntia. Olin varma, etta kuolen ja mietin jo etta onko lampohalvaus ja masennus sopivan dramaattinen tapa paattaa paivansa. Onneksi juuri ennen kuolemaa matka jatkui hitaasti ja varmasti.. kokon aiset 15 minuuttia. Edessa oli uusi mielenosoitus ja kavi ilmi, etta se kesti saman verran. Bussissa oli jotain 50 astetta ja siellahan sitten istuttiin.
Valtsu lahti pelaastusoperaatiolle hankkimaan naaraalleen vetta, mutta huomasikin vain olevansa myohassa – kaikki vedet oli myyty. Valtsu urheana tunkeutui paikalliseen kioskiin vaarallisten maolilaississejen lapi uhmaten kaiken maailman kidnappaus- ja kovisteluriskeja. Kioskilla oli jaljella yksi pepsipullo ja juustopalleropussi. Niiden voimalla selvisimme lopulta npoin 9 ja puolen tunnin bussimatkasta. Kavi mielessa, etta onkohan koko viidakkopaska kaiken sen arvoista.
Oli se. Hotellihuone oli iso ja tilava, mutta ei mikaan siisteyden ihme. Seinilla juoksi liskoja ja kylpparissa iljettavia hamyja. Tehtiin Valtsun kans vahtivuorot, etta voitiin suojata selustamme hampeilta suihkun ajan. Tosin ei silla etta se mun vahtimisen Valtsua olisi auttanut – pelkaan niita ihan liikaa etta uskaltaisin eliminoida yhtakaan niista. Viidakko-ohjelmaan kuului vierailu laheisessa kylassa ja kylalaisten perinteinen tanssiesitys joka oli ihan mahetsu! Haluan, etta Ouluun perustetaan tharuheimolaisten tanssiklubi. Sitten kaytiin kanoottiajelulla bongailemassa krokotiileja, joista yhden lajikkeen nimi oli tuttavallisesti "maneater". Mukava uintikaveri siis. Nelly Furtadon biisin kuuntelu saikin taman reissun myota ihan uusia ulottuvuuksia..
Kaytiin myos viidakkokavelylla nuuskimassa sarvikuononjalkia. Opaskin vahan nieleskeli, kun sarvikuono oli mennyt samasta kohdasta vain tuntia aiemmin jalkien perusteella. Kertoi sitten meille, etta jos sarvisaurus hyokkaa, helpointa on kiiveta puuhun tai sitten vain juosta sita nopeampaa. Hah. No, onneksi ei nahty sarvia silla reissulla. Elefanttisafarilla paastiin naita elukoitakin ihailemaan vain muutaman metrin paasta. Norsu takasi sen, ettei ruttunaama uskaltanut kayda kimppuun. Oli se silti aika hurjan nakoinen. Tiikerit jai valitettavasti talla reissulla nakematta... Paastiin myos nakemaan norsuvauvoja norsunkasvatuskeskuksessa. Ruoka koko reissulla oli tosi ihanaa. Oltiin siis hotellissa nimelta Hotel Hermitage, jos joku tasta tiedosta haluaa hyotya :)
Paluumatka sujui pysaytysten osalta paljon paremmin. Tultiin Pokharaan viidessa tunnissa, vaikka seitseman tyuntia ajelua oli odotettavissa. Bussi sita vastoin oli paskaakin paskempi ja jouduttiin viela paskan bussin paskapaikoille taakse, jossa jalkatilaa oli olemattoman sijaan viela vahemman eli ei ollenkaan. Jouduttiin sitten riehumaan kuskille, kun se yritti tunkea meidan valiin viela jotain nepalilaismummoa istumaan. Olihan se laiha ja kaikkea, mutta ei se silti oikein meinannut mahtua...
Nyt ollaan eka iltaa Pokharassa ja tama paikka vaikuttaa toistaiseksi aivan ihanalta :) Va;tsu taitaakin sitten kertoa vahan enemman Pokharasta!
Heippa nyt toistaiseksi ja pysykaa kanavalla!
<3 Erika
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
