Nyt ois sitten lomailut lomailtu ja tanaan iltapaivalla on aika suunnata kaksi punaista nenaa kohti kotosuomea. Eilen mietittiin asioita, minka takia ei kannata murjottaa kotiinlahdosta, vaikka lampotilanmuutos onkin varmaan joku 100 astetta. Tassa muutamia sellaisia asioita:
- Pleikkari kolomonen
- iPhone
- Aitien ja isien ruuat
- Humus ja kaverit
- Oma pehmea sanky ja takuulammin suihku
- Joulukuusi odottaa olohuoneessa :D
- Laajempi vaatevalikoima
- Marsut
- Syomnen ilman mahataudin pelkoa
Kaipaamaan me jaamme kuitenkin ainakin aurinkoa, stressitonta elamaa, liskoja, ihanaa (!!) ruokaa ja hiekkaa varpaitten valissa ja ihanaa merivetta joka Valtsun mukaan parantaa kaikki sairaudet mahataudista flunssaan.
Palolemin jalkeen istuttiin taksiin ja suunnattiin ihan tyystin eri puolelle koko Goan osavaltiota, suuntanamme rauhallinen rantaparatiisi Pohjois-Goalla, Arambolissa. Rauhallinen ja eteerinen my ass! Arambol osottautui koko Intian kuumimmaksi turistimekaksi ja bilehelvetiksi, jossa hotellit olivat joko taynna tai vuorattu paskalla ja oksennuksella. Hyi! Voitte kuvitella, kuinka paljon vitutti tehda tama huomio kolmen tunnin mahataudissa suoritetun pomppivan automatkan jalkeen. Huumori meinasi loppua jonkun kuudennenkymmenennen rotansyoman hotellin kohdalla, kunnes Valtsu keksi ehdottaa vaihtoehtoista menettelytapaa: taksi alle ja kolmeasataa kauas kiihkeasta Arambolista. No, kovin kauas ei tiemme vienyt, silla pari kilometria etelaan loytyi tosi rauhallinen rantapaikka hyvalla majoituksella Mandremista.
Majottauduttiin siis hippien yllapitamassa Little Nest -hotellissa, jossa saattoi ajanvietteeksi katsella kookospalmussa kiipeilevaa noin satavuotiasta pappaa. Pappa tykkasi meista kovasti, vaikkei raukka osannut sanaakaan englantia. Kova oli silti yritys ja pitkat keskustelut. Hienosta hotellihuoneesta huolimatta huoneessa vieraili jalleen vanha tuttavamme Leif Lisko. Leif oli muuten ihan kunnolla, mutta osoitti mieltaan luikertelemalla kesken paivaa keskelle seinaa paskalle ja kiinnitti limaisella tassullaan paskan natisti seinankoristeeksi. Sika! Mandremista loytyi maailman (kolmanneksi) parhaat evaat, vaikka palvelu oli hidasta ja muutenkin perseesta. Tiesitteko muuten, etta Arambolissa on yksi ruokapaikka, joka mainostaa itseaan iskulauseella "Nothing allowed, lousy service, good food". Rehellisyys maan perii, ainakin herattaa luottamusta tuo paikka!
Ei me silti kokonaan linnottauduttu autiomaahan, vaan kaveltiin rantaa pitkin Aramboliin shoppailemaan ja bilettamaan viimeisena paivanamme Mandremissa. Arambolista tarttui mukaan ainakin sormus ja mahantaydellinen maailman herkullisinta pizzaa. Pizzan herkullisuuden asteesta kertoo esimerkiksi se, etta Valtsu vertasi kyseista kiekkoa jopa legendaarisiin Pentin Pizzoihin! Oho! Syomisen jalkeen lahdettiin etsimaan kuuluisia arambolilaisia trancebileita, ja yhdet loytyikin. Meita alkoi kuitenkin ujostuttaa, joten tanssittiin sitten kuulomatkan etaisyydella baarista tahtien alla rantahiekalla. Ja oli aivan hyvat bileet!
Mandremin seikkailujen jalkeen suuntasimme viimeiseen paratiisikohteeseen tanne Vagatorille. Hotelli oli aivan huippu ja superhalpa ja hotellin ravintolasta sai ihan mielettomia kasvisruokia kaikilla tofuhassakoilla. Voitteko kuvitella, milta Valtsun aamupalamenu naytti? No ette varmaan! Valtsu nimittain pisteli poskeensa pinaatti-tofu-rieskaa ja luonnonjogurttia seka vastapuristettua appelsiinimehua. Valtsun kasvissyojan ura on muutenkin lupaavalla alulla: Valtsu on bongattu syomasta ananasta ja kookospahkinaa! Ja se vielapa tiesi molempien nimet oikein!
Rannat taalla Vagatorilla ei ole ihan rauhallisimmasta paasta. Poikaystavani kidnapattiinkin yhdessa vaiheessa hetkeksi. Puoli tuntia yksin makoiltuani rantatuolissa, aloin epailla Arabianmeren nielleen kumppanini ja suunnittelin jo halyyttavani rantavartioston apuun. Lopulta poika loytyi kuitenkin pelaamasta jalkapalloa paikallisten perheenisien kanssa, hikisena ja iloisena.
Pari paivaa sitten suuntasimme paikalliselle yobasaarille, joka oli ihan sikamaisen iso. Kojuja oli loputtomiin ja aina valissa oli jotain musiikkinaytoksia ja ruokakojuja. Tykkaan basaareilla kaymisesta, mutta mistahan se johtuu, etta naismyyjat ovat tosi paljon ikavempia asiointikavereita? Yksikin nainen otti mua kadesta kiinni ja kirjaimellisesti rukoili mua ostamaan mita tahansa sen kojusta, ettei ensimmaisen asiakkaan ohikavely tuottaisi huonoa onnea loppuillaksi. Aika ahistavaa!
Olen kaynyt reissun aikana kahdesti hierojalla. Toinen hierojaseta oli tosi irstas ja allottava! Kipeita lihaksia sita ei juurikaan kiinnostanut hieroa, mutta in tuntumasta ja "rintalihaksista" senkin edesta. Hierontaan kuului muun muassa navan kaivaminen. Onneksi se nyt ei sentaan tarvinnut usuttaa Valtsua tappopolulle, vaikka se sinne oli mielellaan lahdossakin. Paatin, etta haluan reissun aikana viela kunnollisen hieronnan ja menin eilen taalla Vagatorissa selan syvakudoshierontaan. Oli tosi hyva ja tehokas mutta musta tuntuu, etta se mun hieroja saattoi olla oikeasti sika. Se huokaili, ahki ja puhki ja pari kertaa jopa royhtaisi kuuluvasti samalla, kun kaveli mun selkani paalla. Parempi aito sika kuitenkin kuin hiplaava sika!
No, mutta viimeinen haaste lomareissullamme on loytaa koko loman arvoinen ruokapaikka viimeiselle juhla-aterialle.
Nahdaan parin paivan paasta, amigos <3
Erika
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
sunnuntai 10. tammikuuta 2010
Kaljaa ja kokista kannykanvalossa
Agonda oli tahan asti paras ranta, missa oon koskaan ollut. Viimeiset paivat tosin olivat niin hiljaisia, etta teki jo mieli vahan actionin pariin. Paatettiin jattaa maailman parhaat lihapadat ja Silent Wawesin rantamokki taaksemme, tosin ensiksi jouduimme selviamaan viimeisesta yosta kera limaisen rotan, hiiren tai muun hampaitakalisuttelevan hirvion. Valilla kuulosti silta, etta se siimahanta olis meidan repussa, valilla patjan alla tai etta se kavis omin toimin suihkussa meidan pikkuruisessa "vessassa". Ei loytynyt. Aamulla ajeltiin sitten muutama kilometri Palolemiin, kuulema maailman parhaalle rannalle - kuulema.
Palolem ei ole sita, mita odotettiin. Ranta on puolet lyhyempi kuin Agondassa, ja se on aivan tupaten taynna auringonpalvojia, myyjia, sisaanheittajia jne. Toki maisemat ovat hienot. Pienen hotellitsekkauskierroksen jalkeen paadyttiin rauhalliseen intialaistyyliseen mokkikylaan, josta otettiin pieni talo 6 euron hintaan/yo. Meitsi tykkaa! Aivan kuin astuisi Mahatma Gandhin kamppaan, kun tulee ovesta sisaan.
Pari paivaa on taas kulunut rannalla makoillen, uiden ja tehden ei mitaan. Eilen otettiin molemmille hennatatskat ylaselkaan. <3 Nyt siina killottaa liskon kuva, joka toivottavasti ei johda sen lajitoverien laajamittaiseen invaasioon oisin. Kuukauden paasta kyseinen elukka kuulema haviaa luonnollisen poistuman kautta liskojen taivaaseen, ja tekee jalleen meista taysin luomuja suomalaisia. Tatskaepisodin, auringonlaskun ja meikan loppumattoman simpukankuorien keraamisen jalkeen pujahdettiin takaisin aasialaiseen kotiimme, jonka kuistille tilattiin ihanan uu-uu-romanttisesti kaljaa, kokista ja goalaiset masala dosa -evaat. Ruoat tuli, mutta sahkot lahti, joten evastettiin sitten kannykanvalossa. Myohemmin illalla ystavamme rotta palasi mestoille, ja tsiigaili kuulema kattoheinissa moyryamisen ohella ihanaa Eekkua paasta varpaisiin ennen poistumistaan meidan omaan pieneen ulkoilmakylppariimme. Kun pistaydyin yolla kusella, rotta oli puolestaan poissa, mutta vesiastian valittomasta laheisyydesta bongasin kaksi nyrkin kokoista, kurnuttavaa liskonpoikasta. Se oli varmaan niiden tatskojen ansiota.
Kun paastiin elainten makuun niin pakko viela kertoa kukosta, joka ei noudata kukkojen yleisia kayttaytymisnormeja lainkaan. Eilen illalla se vitun paskiainen aloitti loppumattoman "Kukko kiekuu" -mantran jo auringonlaskun jalkeen - EI SIIS AAMULLA - niin kuin sen kuuluisi tehda. Auringonnousun aikaan se homo oli hiljaa, mutta palasi mylvintoineen aamulla herattaen taas koko naapuruston. Kiitos! Erika muuten haluaisi elaintenystavana taalta mukaansa yhden todella spesiaalin koiran. Keksin sille nimen Pummi, koska se on maailman ystavallisin ja julkein hurtta, jonka olen elaissani nahnyt. Se ei tarkoita kellekaan pahaa, se vaan haluaa ystavystya kaikkien elollisten olioiden kanssa, mutta kukaan ei silti ala sita. Eekku juotti sille kadesta vetta, kun se oli saanut pahan auringonpistoksen. Se on meidan oma rantadogi. Sitten joku karatemestarin nakoinen ilkea tarjoilija heitti sen tyypin paalle vodaa, joka sai meitsin sisaisen ninjan heraamaan. Jos olisin jo kaynyt Turtles-koulutukseni loppuun, olisin vetanyt sita ilkeaa setaa vitusti pataan. Pelle!
Nyt aamupalalle ja sen jalkeen takaisin ainoan aktiviteetin pariin - nimittain auringonottoon. Huomenna palataan hiljaisuuden pariin Pohjois-Goalle ja tsekataan Arambol. See ya!
-Winnie the Lizard-
Palolem ei ole sita, mita odotettiin. Ranta on puolet lyhyempi kuin Agondassa, ja se on aivan tupaten taynna auringonpalvojia, myyjia, sisaanheittajia jne. Toki maisemat ovat hienot. Pienen hotellitsekkauskierroksen jalkeen paadyttiin rauhalliseen intialaistyyliseen mokkikylaan, josta otettiin pieni talo 6 euron hintaan/yo. Meitsi tykkaa! Aivan kuin astuisi Mahatma Gandhin kamppaan, kun tulee ovesta sisaan.
Pari paivaa on taas kulunut rannalla makoillen, uiden ja tehden ei mitaan. Eilen otettiin molemmille hennatatskat ylaselkaan. <3 Nyt siina killottaa liskon kuva, joka toivottavasti ei johda sen lajitoverien laajamittaiseen invaasioon oisin. Kuukauden paasta kyseinen elukka kuulema haviaa luonnollisen poistuman kautta liskojen taivaaseen, ja tekee jalleen meista taysin luomuja suomalaisia. Tatskaepisodin, auringonlaskun ja meikan loppumattoman simpukankuorien keraamisen jalkeen pujahdettiin takaisin aasialaiseen kotiimme, jonka kuistille tilattiin ihanan uu-uu-romanttisesti kaljaa, kokista ja goalaiset masala dosa -evaat. Ruoat tuli, mutta sahkot lahti, joten evastettiin sitten kannykanvalossa. Myohemmin illalla ystavamme rotta palasi mestoille, ja tsiigaili kuulema kattoheinissa moyryamisen ohella ihanaa Eekkua paasta varpaisiin ennen poistumistaan meidan omaan pieneen ulkoilmakylppariimme. Kun pistaydyin yolla kusella, rotta oli puolestaan poissa, mutta vesiastian valittomasta laheisyydesta bongasin kaksi nyrkin kokoista, kurnuttavaa liskonpoikasta. Se oli varmaan niiden tatskojen ansiota.
Kun paastiin elainten makuun niin pakko viela kertoa kukosta, joka ei noudata kukkojen yleisia kayttaytymisnormeja lainkaan. Eilen illalla se vitun paskiainen aloitti loppumattoman "Kukko kiekuu" -mantran jo auringonlaskun jalkeen - EI SIIS AAMULLA - niin kuin sen kuuluisi tehda. Auringonnousun aikaan se homo oli hiljaa, mutta palasi mylvintoineen aamulla herattaen taas koko naapuruston. Kiitos! Erika muuten haluaisi elaintenystavana taalta mukaansa yhden todella spesiaalin koiran. Keksin sille nimen Pummi, koska se on maailman ystavallisin ja julkein hurtta, jonka olen elaissani nahnyt. Se ei tarkoita kellekaan pahaa, se vaan haluaa ystavystya kaikkien elollisten olioiden kanssa, mutta kukaan ei silti ala sita. Eekku juotti sille kadesta vetta, kun se oli saanut pahan auringonpistoksen. Se on meidan oma rantadogi. Sitten joku karatemestarin nakoinen ilkea tarjoilija heitti sen tyypin paalle vodaa, joka sai meitsin sisaisen ninjan heraamaan. Jos olisin jo kaynyt Turtles-koulutukseni loppuun, olisin vetanyt sita ilkeaa setaa vitusti pataan. Pelle!
Nyt aamupalalle ja sen jalkeen takaisin ainoan aktiviteetin pariin - nimittain auringonottoon. Huomenna palataan hiljaisuuden pariin Pohjois-Goalle ja tsekataan Arambol. See ya!
-Winnie the Lizard-
torstai 7. tammikuuta 2010
Chillaa meidan kanssa!
Nyt on kylla hiljaista kaukaisella itarintamalla, silla me ei olla tehty MITAAN! (Sori graduohjaajani Harri, jos satut nakemaan taman). Paitsi etta luettuani 4 kirjaa loppuun tanaan minun oli pakko alleviivata lahdeaineistostani noin 5 adjektiivia, kunnes paatimme Valtsun kanssa lahtea kylille etsimaan frisbeeta ja surffailemaan netissa keskipaivan polttavaa aurinkoa karkuun.
Muutaman paivan keskeisimmat toiminnot ovat olleet:
- Syominen
- Makaaminen
- Kyljen kaantaminen palamisen estamiseksi
- Syominen
- Palovammojen hoitaminen auringonlaskun jalkeen
- Karpasten pyydystaminen
- Makaaminen hyttysverkon alla
- Hyttystenpuremien raapiminen aurinkotuolissa
- Afrikantahden pelaaminen
- Lintujen nokkiman lehman saaliminen ja pelastusyritykset
- Syominen, syominen, syominen!
Tama Agonda on tosiaan juuri sita, mita tanne tultiin hakemaan: rauhallinen. Ei nay kaupustelijoita, ja taalla muutamat rohkeat tytsyt jopa haalivat itselleen tissirusketusta, mika muilla rannoilla saisi aikaan varmaan vahintaan mellakan. Voin siis suositella niille, joita huumekuninkaiden yllapitamat bilebiitsiparatiisit ei niin hirveasti houkuttele.
Valtsu vuokrasi lasten surffilaudan eraasta kojusta (jossa muuten ihan todella myydaan ihan kaikkea – oikeasti!) vain huomatakseen etta myos meri on Agondassa niin ylettoman rauhallinen, etta surffilauta toimi lahinna mun selanrusketustarkoituksessa uimapatjana Arabianmeren rannikoilla.
No, mutta eipa sita kannata tyhjasta repia kilometrin mittaista raporttia. Tyhja ei kuitenkaan tarkoita tylsaa vaan ihanaa lohoilya ja aivojen relaksoitumista. Koska se on ihan varmaa, etta astuessani Suomen maan kamaralle parin viikon paasta saan varmasti vahintaan stressihalvauksen opiskelujuttujen takia. Tutkimuksen historia -kurssin viimeiset deadlinetkin paukkuu joskus maatessani rantahietikossa, mutta siita en suostu viela stressaamaan.
-Iekku-
Muutaman paivan keskeisimmat toiminnot ovat olleet:
- Syominen
- Makaaminen
- Kyljen kaantaminen palamisen estamiseksi
- Syominen
- Palovammojen hoitaminen auringonlaskun jalkeen
- Karpasten pyydystaminen
- Makaaminen hyttysverkon alla
- Hyttystenpuremien raapiminen aurinkotuolissa
- Afrikantahden pelaaminen
- Lintujen nokkiman lehman saaliminen ja pelastusyritykset
- Syominen, syominen, syominen!
Tama Agonda on tosiaan juuri sita, mita tanne tultiin hakemaan: rauhallinen. Ei nay kaupustelijoita, ja taalla muutamat rohkeat tytsyt jopa haalivat itselleen tissirusketusta, mika muilla rannoilla saisi aikaan varmaan vahintaan mellakan. Voin siis suositella niille, joita huumekuninkaiden yllapitamat bilebiitsiparatiisit ei niin hirveasti houkuttele.
Valtsu vuokrasi lasten surffilaudan eraasta kojusta (jossa muuten ihan todella myydaan ihan kaikkea – oikeasti!) vain huomatakseen etta myos meri on Agondassa niin ylettoman rauhallinen, etta surffilauta toimi lahinna mun selanrusketustarkoituksessa uimapatjana Arabianmeren rannikoilla.
No, mutta eipa sita kannata tyhjasta repia kilometrin mittaista raporttia. Tyhja ei kuitenkaan tarkoita tylsaa vaan ihanaa lohoilya ja aivojen relaksoitumista. Koska se on ihan varmaa, etta astuessani Suomen maan kamaralle parin viikon paasta saan varmasti vahintaan stressihalvauksen opiskelujuttujen takia. Tutkimuksen historia -kurssin viimeiset deadlinetkin paukkuu joskus maatessani rantahietikossa, mutta siita en suostu viela stressaamaan.
-Iekku-
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Rannan kuninkaat
Yo yo yo!
Uuden vuoden paivaan meitsi heraili virkeana. Syy tahan oli se, etta tiesin saavani maailman parhaimman aamupalan noin puolen tunnin paasta silmien aukaisemisesta. Nimittain masala dosan. Kyseessa on lettukuoreen kaaritty perunakasvismaustesetti, joka hakkaa kaikki vitun continental ja english ja scottish breakfastit mennen tullen ja palatessa ja viela lahtiessaankin. Evastamisen jalkeen uskaltauduttiin paikallisbussiin, silla ollaanhan me jo Nepalin koitosten jalkeen varsinaisia kehitysmaabussikonkareita. Kyyti maksoi 5 senttia ja VOIN KERTOO, etta se oli ahtaudestaan huolimatta Koskilinjoja maukkaampaa.
Bussi heitti meidat yhdelle Goan rannoista, tosin varmaan pienimmalle sellaiselle. Kaupunkiranta pullisteli kylla turisteja, mutta yksikaan niista ei ollut valkoihoinen. Tama johti siihen, etta vedesta vyoryi porukkaa ottamaan kuvia meista valkoisista mursuista. Aluksi tama oli hauskaa, mutta kun se toistui viela myohemmin Colvallakin, todettiin sen olevan erittain arsyttavaa. Kuitenkin Miramare-niminen ranta oli se mesta, jossa dippauduttiin ekaa kertaa Arabian mereen. Vesi oli lamminta kuin linnunmaito. :)
Toinen ja viimeinen ilta Panjimissa kului paikallisessa pikaruokaravintolassa (helvetin herkullisessa sellaisessa) seka joenvarsiristeilylla hengaten. Risteily ei ollut sellainen rauhallinen Turkansaari-Vartto-paskaristeily, vaan aito ja oikea BILERISTEILY! Intialaiset Bollywood-amispopit jylistivat tuhattakuuttasataa desibelia, ja paallimaisena kruisailulta mieleen jai loppumattomine dancemoveineen bilettanyt keltapaitainen miesmatkustaja, joka paihitti irstaudellaan Suomen kuuluisimman munanheiluttajan Mr. Lotharin satanolla. Ei se alasti sentaan ollut, johtui varmaan naisista ja lapsista - tai miehista.
Panjimista pummattiin taksi Colva Beachille viidentoista euron hintaan. Kirjauduimme sisaan aivan rannan valittomaan laheisyyteen isohkoon huoneistohotelliin, joka oli halpa ja kohtalaisen ok. Kolme paivaa levytettiin Colvalla, jolta paallimmaisena jaivat mieleen paskat ruoat, loppumattomat rantamyyjat ja arsyttavat valokuvaajat (Erika naytti yhdelle pellelle centeria, joten olisi kiva nahda, milta valokuva nayttaa :D) - seka loppumaton hiekka. Ruoassa poikkeuksen teki kuitenkin haipaisti, joka jatti ruotojen lisaksi meitsin kurkkuun erittain huikaisevan maun. Kun sen huuhdoin viela alas 0,7-litraisella Kingfisher-bissella, oli ilta pelastettu. Kuuma aurinko haistatti meille myos vittua punoittavan ihon merkeissa.
Kirjattauduttiin Colvalta ulos eilen. Sepa ei onnistunutkaan helposti, silla respan muija ilmoitti meille tylysti etta mikaan meidan korteista ei toimi. Kummallista. Eekku meni tsekkaamaan mita helvettia siella tapahtuu, ja selvisi, etta mummeli yrittaa painaa lukijassa nakyvaa nuolen kuvaa, joka ilmoittaa aukon, johon kortti tulee tyontaa. Itse kortin tuo intialainen kuningatarmummo oli asettanut suurin piirtein metrin paahan laitteesta. Norsunpainoisen kaasujalan omistava - todennakoisesti alaikainen - kuski kierratti meidat mutkaisia teita tanne Agondaan. Siita alkoikin paratiisiin verrattava rantaelama ja huoleton levyttely.
Nyt ollaan yota kytyisessa rantamajassa, jossa ei ole mitaan muuta kuin hyttysverkolla suojattu sanky, pimea vessa ja uskomattoman paska suihku. Silti taalla hermo lepaa, silla paikka on niin syrjainen, ettei taalla nay myyjan myyjaa, eika rannalla ole muuta tekemista kuin pyydystella aaltoja (ilman surffilautaa, koska ei taalta mitaan vuokraamoa loydy), lukea kirjoja ja syoda. Rantaa riittaa loputtomiin, mika tietenkin ilostuttaa vanhaa rantapummia. Kaiken lisaksi "hotellin" ravintola on paras tahanastisista. Madventuresin innoittamana tilasin eilen tandoori kingfishin, mika jatti kaikki aikaisemmat evaat kylmiksi. Lautesella meitsille kannettiin ranskalaisia ja kokonainen uunissa kaytetty KUNINGASKALA. Sen hampaatkin olivat viela tallella. Otin fisun viela ekstratulisena, joten palanpainikkeeksi kingfishille tarvittiin tietenkin Kingfisher-kalja jalleen kerran. Ruoan maittavuudesta humaltuneina otettiin paalle viela friteerattuja suklaabanaaneja, NAM NAM NAM. Pikaisen afrikan tahden ja kuutamorantakavelyn jalkeen uni maittoi, silla taytyyhan valilla levata, etta jaksaa taas huomenna maata koko paiva, eiks vaan. ;)
Eekku tarinoi enemman tasta paivasta ja tulevista myohemmin. Pysykaa hengissa kaiffarit, ja parin viikon paasta nahdaan! :)
t. Ranta-Valtsu
Uuden vuoden paivaan meitsi heraili virkeana. Syy tahan oli se, etta tiesin saavani maailman parhaimman aamupalan noin puolen tunnin paasta silmien aukaisemisesta. Nimittain masala dosan. Kyseessa on lettukuoreen kaaritty perunakasvismaustesetti, joka hakkaa kaikki vitun continental ja english ja scottish breakfastit mennen tullen ja palatessa ja viela lahtiessaankin. Evastamisen jalkeen uskaltauduttiin paikallisbussiin, silla ollaanhan me jo Nepalin koitosten jalkeen varsinaisia kehitysmaabussikonkareita. Kyyti maksoi 5 senttia ja VOIN KERTOO, etta se oli ahtaudestaan huolimatta Koskilinjoja maukkaampaa.
Bussi heitti meidat yhdelle Goan rannoista, tosin varmaan pienimmalle sellaiselle. Kaupunkiranta pullisteli kylla turisteja, mutta yksikaan niista ei ollut valkoihoinen. Tama johti siihen, etta vedesta vyoryi porukkaa ottamaan kuvia meista valkoisista mursuista. Aluksi tama oli hauskaa, mutta kun se toistui viela myohemmin Colvallakin, todettiin sen olevan erittain arsyttavaa. Kuitenkin Miramare-niminen ranta oli se mesta, jossa dippauduttiin ekaa kertaa Arabian mereen. Vesi oli lamminta kuin linnunmaito. :)
Toinen ja viimeinen ilta Panjimissa kului paikallisessa pikaruokaravintolassa (helvetin herkullisessa sellaisessa) seka joenvarsiristeilylla hengaten. Risteily ei ollut sellainen rauhallinen Turkansaari-Vartto-paskaristeily, vaan aito ja oikea BILERISTEILY! Intialaiset Bollywood-amispopit jylistivat tuhattakuuttasataa desibelia, ja paallimaisena kruisailulta mieleen jai loppumattomine dancemoveineen bilettanyt keltapaitainen miesmatkustaja, joka paihitti irstaudellaan Suomen kuuluisimman munanheiluttajan Mr. Lotharin satanolla. Ei se alasti sentaan ollut, johtui varmaan naisista ja lapsista - tai miehista.
Panjimista pummattiin taksi Colva Beachille viidentoista euron hintaan. Kirjauduimme sisaan aivan rannan valittomaan laheisyyteen isohkoon huoneistohotelliin, joka oli halpa ja kohtalaisen ok. Kolme paivaa levytettiin Colvalla, jolta paallimmaisena jaivat mieleen paskat ruoat, loppumattomat rantamyyjat ja arsyttavat valokuvaajat (Erika naytti yhdelle pellelle centeria, joten olisi kiva nahda, milta valokuva nayttaa :D) - seka loppumaton hiekka. Ruoassa poikkeuksen teki kuitenkin haipaisti, joka jatti ruotojen lisaksi meitsin kurkkuun erittain huikaisevan maun. Kun sen huuhdoin viela alas 0,7-litraisella Kingfisher-bissella, oli ilta pelastettu. Kuuma aurinko haistatti meille myos vittua punoittavan ihon merkeissa.
Kirjattauduttiin Colvalta ulos eilen. Sepa ei onnistunutkaan helposti, silla respan muija ilmoitti meille tylysti etta mikaan meidan korteista ei toimi. Kummallista. Eekku meni tsekkaamaan mita helvettia siella tapahtuu, ja selvisi, etta mummeli yrittaa painaa lukijassa nakyvaa nuolen kuvaa, joka ilmoittaa aukon, johon kortti tulee tyontaa. Itse kortin tuo intialainen kuningatarmummo oli asettanut suurin piirtein metrin paahan laitteesta. Norsunpainoisen kaasujalan omistava - todennakoisesti alaikainen - kuski kierratti meidat mutkaisia teita tanne Agondaan. Siita alkoikin paratiisiin verrattava rantaelama ja huoleton levyttely.
Nyt ollaan yota kytyisessa rantamajassa, jossa ei ole mitaan muuta kuin hyttysverkolla suojattu sanky, pimea vessa ja uskomattoman paska suihku. Silti taalla hermo lepaa, silla paikka on niin syrjainen, ettei taalla nay myyjan myyjaa, eika rannalla ole muuta tekemista kuin pyydystella aaltoja (ilman surffilautaa, koska ei taalta mitaan vuokraamoa loydy), lukea kirjoja ja syoda. Rantaa riittaa loputtomiin, mika tietenkin ilostuttaa vanhaa rantapummia. Kaiken lisaksi "hotellin" ravintola on paras tahanastisista. Madventuresin innoittamana tilasin eilen tandoori kingfishin, mika jatti kaikki aikaisemmat evaat kylmiksi. Lautesella meitsille kannettiin ranskalaisia ja kokonainen uunissa kaytetty KUNINGASKALA. Sen hampaatkin olivat viela tallella. Otin fisun viela ekstratulisena, joten palanpainikkeeksi kingfishille tarvittiin tietenkin Kingfisher-kalja jalleen kerran. Ruoan maittavuudesta humaltuneina otettiin paalle viela friteerattuja suklaabanaaneja, NAM NAM NAM. Pikaisen afrikan tahden ja kuutamorantakavelyn jalkeen uni maittoi, silla taytyyhan valilla levata, etta jaksaa taas huomenna maata koko paiva, eiks vaan. ;)
Eekku tarinoi enemman tasta paivasta ja tulevista myohemmin. Pysykaa hengissa kaiffarit, ja parin viikon paasta nahdaan! :)
t. Ranta-Valtsu
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Goan aurinko kutsui ja ihmislapset vastasivat
Vain viikko siita, kun Valtsu antoi mulle joululahjansa, kolmen viikon matkan Goalle (aivan, ei Goaan ARGH), me seistiin jo Goan paakaupunkin Panajin rantakadulla. Ihan ongelmitta sinne ei kuitenkaan paadytty. Junalla Helsinkiin paastyamme kaytiin syomassa ihanasti Pinjan ja Arin kanssa, jotka sitten viela veivat meidat uudelle asunnolleen kahville ja hyvalle pullalle. Me kiltit oululaiset ei uskallettu edes matkustaa metrolla pummilla. Valtsu oli unohtanut uusia passinsa ajallaan, joten suuntasimme Helsingin lentoasemalle jo kolmelta hakemaan pikapassia, minka jalkeen odottelimme viisi tuntia koneen lahtoa. Paastyamme ihanasti koneeseen kavikin ilmi, etta kone myohastyy kaksi tuntia ja siellahan sitten istuttiin. Onneksi olivat sentaan laittaneet meidat vahingossa bisnesluokkaan kjeh kjeh.. Ruoka tosin tarjoiltiin kuten sikaosastolaisillekin mutta lentokoneen penkin sai kokonaan makuuasentoon ja oli vaikka mita hienouksia. Vautsi!
Ei se silti paljon lohduttanut, kun meilla alkoi paniikki nousta myohastymisen takia. Koneeseen ehtiminen olisi huolettanut jo silloinkin, jos kone olisi ollut ajallaan, mutta nyt naytti silta, etta vaihtoaikaa meille jaa Delhissa aikalailla tunti, johon piti mahduttaa laukkujen etsiminen, terminaalin vaihto ja uusi check-in. Ja tama kaikki siis Delhissa, maailman vittumaisimmassa ja sekavimmassa kolkassa. Joopa joo.
Olimme oikeastaan jo lupuneet toivosta, mutta perille paastyamme paatimme silti yrittaa ja juoksimme laukkuhihnoille kilpaa Katmanduun suuntaavan hippinaisen kanssa. Matkalla meita yritettiin harhauttaa, estaa, pidatella ja viivyttaa mutta lopulta loysimme laukkumme ja maksoimme pre-paid taksimme ja kaskimme kuskin painaa kaasua kohti kotimaan terminaalia. Huokaisimme jo valihelpotuksesta, kunnes letkea intialaistaksikuskimme kaarsi pirssinsa paikallisen huoltoaseman pihaan ja alkoi tarkistella rengaspaineita samalla, kun vaihteli paivan kuulumisia taksikamujensa kanssa. Voi jeesus! Kaiken lisaksi olimme varmoja, etta kuski ei ollut tajunnut, mihin olimme menossa rinkkojemme kanssa, silla kaikki tiekyltit kertoivat meidan olevan matkalla Delhin keskustaan. Kuski vain katsoi meita kuin hulluja kun elehdimme ja viitoimme: airport, aeroplane, wrrruuuuum!!
Kuski olikin kuin olikin tajunnut toiveemme ja ilmeni, etta kotimaan terminaali tosiaan sijaitsi lahella keskustaa ihan perseessa asti. Sinne paastyamme juoksimme kuin hikoilevat porsaat check in -luukulle itku kurkussa valmiina lahjomaan, hieromaan virkailijan jalkoja tai oikeastaan mita tahansa ehtiaksemme koneeseen, jonka oli maara lahtea puolen tunnin paasta. Virkailija totesi vain tyynesti, etta joojoo, kone oli muutenkin myohassa ja tsekkasi meidat sisaan ja heitti kirkkaankeltaisella suojuksella paallystetyt rinkkamme liukuhihnalle. Huh! Thank God myohastelevat intialaiset.. Shanti shanti ja niin edelleen.
Myohastely osoittautui kuitenkin olevan varsinainen Paivan Sana. Koneemme Delhista Hyderabadiin oli myohassa noin tunnin ja Hyderabadin kone Goalle oli myohassa lahemmas kolme tuntia. Lentoemannat yrittivat lepytella vasyneita matkailijoita taytetyilla kolmioleivilla, joista tietenkin sai vain mahan kipeaksi. Lentokentalta paasi onneksi ulos, ja pelailimmekin puistoalueella Yatzya ja otimme aurinkoa! Ah. Meita tietenkin tuijotettiin Hyderabadissa, jossa varmaan harvoin on lansimaalaisia, mutta sitten tuijotus vasta alkoikin kun puiston nuermikkosadettimet lavahtivat paalle ja tama kalpeanaamainen parivaljakko kastui totaalisesti.
Lopulta paasimme Goalle paikallista aikaa kymmenelta ja taksimatka kesti viela noin 40 minuuttia. Hotellihuone ei (tietenkaan) ollut sita, milta kuvissa oli nayttanyt ja perinteinen kulttuurishokki-matkavasymys-kiukutus nosti taas paataan. Pitkien younien jalkeen elama alkoi taas hymyilla, kun ikkunasta nakyi meri ja aurinko. Paivan aikana teimme ruhtinaalisen kavelylenkin ympari Panajia ja valmistauduimme uudenvuoden viettoon ostamalla pullollisen punaviinia, joka kaarittiin sanomalehtipaperiin kuin mikakin mustanmarketin ihmeliemi. Siina alkoi tuntea itsensa likaiseksi ja saastaiseksi lansimaalaisturistiksi, kun kierteli supermarketeissa viinia kysellen hindujumalten silmien alla.
Laittautumisen jalkeen paatimme suunnata pusitoalueelle, jossa aiemmin paivalla oli valmisteltu hyvannakoisia bileita. Portilla meidat kuitenkin kaannytettiin takaisin, koska paikka oli taynna. Portin raosta katselimme tyhjaa bilealuetta, jossa muutamat hienostointialaiset kappailivat hienoissa vaatteissaan. Yritimme muutamaan muuhunkin paikkaan, mukaan lukien pari casinoa, mutta olimme juoka paikkaan alipukeutuneita. Ei ollut tullut mieleen raahata puvuntakkia ja kravaattia mukana Suomesta. Vuosikymmen vaihtui siis kuutamossa rantabulevardilla pussaillen ja hienojen ihmisten ilotulituksia salaa katsellen. Aikainen nukkumaanmeno ja sitten taas iloisena uuteen paivaan!
Erika
Ps. Sori kirjoitusvirheet, paska nappaimisto ja kiire!
Ei se silti paljon lohduttanut, kun meilla alkoi paniikki nousta myohastymisen takia. Koneeseen ehtiminen olisi huolettanut jo silloinkin, jos kone olisi ollut ajallaan, mutta nyt naytti silta, etta vaihtoaikaa meille jaa Delhissa aikalailla tunti, johon piti mahduttaa laukkujen etsiminen, terminaalin vaihto ja uusi check-in. Ja tama kaikki siis Delhissa, maailman vittumaisimmassa ja sekavimmassa kolkassa. Joopa joo.
Olimme oikeastaan jo lupuneet toivosta, mutta perille paastyamme paatimme silti yrittaa ja juoksimme laukkuhihnoille kilpaa Katmanduun suuntaavan hippinaisen kanssa. Matkalla meita yritettiin harhauttaa, estaa, pidatella ja viivyttaa mutta lopulta loysimme laukkumme ja maksoimme pre-paid taksimme ja kaskimme kuskin painaa kaasua kohti kotimaan terminaalia. Huokaisimme jo valihelpotuksesta, kunnes letkea intialaistaksikuskimme kaarsi pirssinsa paikallisen huoltoaseman pihaan ja alkoi tarkistella rengaspaineita samalla, kun vaihteli paivan kuulumisia taksikamujensa kanssa. Voi jeesus! Kaiken lisaksi olimme varmoja, etta kuski ei ollut tajunnut, mihin olimme menossa rinkkojemme kanssa, silla kaikki tiekyltit kertoivat meidan olevan matkalla Delhin keskustaan. Kuski vain katsoi meita kuin hulluja kun elehdimme ja viitoimme: airport, aeroplane, wrrruuuuum!!
Kuski olikin kuin olikin tajunnut toiveemme ja ilmeni, etta kotimaan terminaali tosiaan sijaitsi lahella keskustaa ihan perseessa asti. Sinne paastyamme juoksimme kuin hikoilevat porsaat check in -luukulle itku kurkussa valmiina lahjomaan, hieromaan virkailijan jalkoja tai oikeastaan mita tahansa ehtiaksemme koneeseen, jonka oli maara lahtea puolen tunnin paasta. Virkailija totesi vain tyynesti, etta joojoo, kone oli muutenkin myohassa ja tsekkasi meidat sisaan ja heitti kirkkaankeltaisella suojuksella paallystetyt rinkkamme liukuhihnalle. Huh! Thank God myohastelevat intialaiset.. Shanti shanti ja niin edelleen.
Myohastely osoittautui kuitenkin olevan varsinainen Paivan Sana. Koneemme Delhista Hyderabadiin oli myohassa noin tunnin ja Hyderabadin kone Goalle oli myohassa lahemmas kolme tuntia. Lentoemannat yrittivat lepytella vasyneita matkailijoita taytetyilla kolmioleivilla, joista tietenkin sai vain mahan kipeaksi. Lentokentalta paasi onneksi ulos, ja pelailimmekin puistoalueella Yatzya ja otimme aurinkoa! Ah. Meita tietenkin tuijotettiin Hyderabadissa, jossa varmaan harvoin on lansimaalaisia, mutta sitten tuijotus vasta alkoikin kun puiston nuermikkosadettimet lavahtivat paalle ja tama kalpeanaamainen parivaljakko kastui totaalisesti.
Lopulta paasimme Goalle paikallista aikaa kymmenelta ja taksimatka kesti viela noin 40 minuuttia. Hotellihuone ei (tietenkaan) ollut sita, milta kuvissa oli nayttanyt ja perinteinen kulttuurishokki-matkavasymys-kiukutus nosti taas paataan. Pitkien younien jalkeen elama alkoi taas hymyilla, kun ikkunasta nakyi meri ja aurinko. Paivan aikana teimme ruhtinaalisen kavelylenkin ympari Panajia ja valmistauduimme uudenvuoden viettoon ostamalla pullollisen punaviinia, joka kaarittiin sanomalehtipaperiin kuin mikakin mustanmarketin ihmeliemi. Siina alkoi tuntea itsensa likaiseksi ja saastaiseksi lansimaalaisturistiksi, kun kierteli supermarketeissa viinia kysellen hindujumalten silmien alla.
Laittautumisen jalkeen paatimme suunnata pusitoalueelle, jossa aiemmin paivalla oli valmisteltu hyvannakoisia bileita. Portilla meidat kuitenkin kaannytettiin takaisin, koska paikka oli taynna. Portin raosta katselimme tyhjaa bilealuetta, jossa muutamat hienostointialaiset kappailivat hienoissa vaatteissaan. Yritimme muutamaan muuhunkin paikkaan, mukaan lukien pari casinoa, mutta olimme juoka paikkaan alipukeutuneita. Ei ollut tullut mieleen raahata puvuntakkia ja kravaattia mukana Suomesta. Vuosikymmen vaihtui siis kuutamossa rantabulevardilla pussaillen ja hienojen ihmisten ilotulituksia salaa katsellen. Aikainen nukkumaanmeno ja sitten taas iloisena uuteen paivaan!
Erika
Ps. Sori kirjoitusvirheet, paska nappaimisto ja kiire!
torstai 24. syyskuuta 2009
I've got sunshine in the palms of my hands
Aika tarkalleen kuukausi reissua takana ja huomisaamuna olisi kotiinlahdon aika. Kotiinpaluu synnyttaa aika sekavia tunteita. Toisaalta on ihan mahtavaa tulla takaisin kotiin, mutta toisaalta tuntuu, etta matka loppuu juuri, kun ideasta alkaa saada kiinni. Kun ajelimme koskenlaskureissulta bussilla vuoristoteita pitkin kotiin ja katselin kertakaikkiaan sydamenpysayttavan kauniita vuoristomaisemia, silloin vasta tajusin, miten tama matka olisi kannattanut suunnitella. Yksinkertaisesti: vahemman Katmandua ja enemman kaikkea muuta! Katmandu on siisti paikka ja kiva tsekata, mutta suoraan sanottuna taalla iskee koti-ikava paljon voimakkaammin kuin muualla, kauniin Nepalin keskella. Taalla Katmandussa on tosi likaista (jokseenkaan ei Intiaan verrattuna), hirvea melu ja hardelli aamusta iltaan. Shoppailumahdollisuuksia taalla on enemman kuni muualla, tosin vaatteita taalta ei kannata tulla ostamaan – Nepal on ainakin lansimaisten vaatteiden osalta kuin yksi suuri Fiorella. kaikenlaista sisustussettia taalta kylla loytaisi pilvin pimein, harmi ettei mahdu kaikki mukaan.
Katmandu on kuten kaikki suurkaupungit: betonia, betonia ja betonia. Ja kerjalaisia ja kulkukoiria (jollaisen muuten olisin halunnut taalta tuoda kotiin). Tietysti taallakin on hyvat puolensa, mutta jos nyt suunnittelisin reissun uudestaan, uhraisin Katmandulle kuukaudestani ehka vain puolitoista viikkoa. Nepalin maaseutu, joet ja jarvet ja vuoret, ovat niita, mita tahan maahan kannattaa tulla katsomaan ja niille kannattaisi uhrata paljon paljon enemman aikaa. Mutta jaipahan meillekin viela tekemista ensi reissulle. Kokematta jai ainakin vuoristossa vaeltaminen ja riippuliito. Myos pidempi koskenlaskureissu olisi hauska tehda..
Osittain tama Katmandussa kuppaamisen perimmainen syy on se, etta epavarmoina aloittelevina matkailijoina halusimme varata "tukikohdan" koko ajaksi. Hotellihuone onkin ollut hyva, ei siina mitaan, mutta sen takia meilla on ollut aina kiire takaisin katmanduun. Ensi kerralla aiommekin varata hotellihuoneen vain pariksi ekaksi yoksi, ja sitten menna "sinne, minne tuuli kuljettaa". :) Ehe.
Parasta talla reissulla on ollut:
Koskenlasku - vaikkakin meidan buukattiinkin Nepalin seikkailullisempaan jokeen, joka "kirvoittaa ammattilaisiltakin adrenaliinitipat otsalle". Ja me kun viela painotimme matkaa varatessamme, ettemme ole koskaan koskenlaskuvenetta nahneetkaan. Kannatti silti menna! Suomessa kutsuu Koiteli..
Viidakkoseikkailu - perkeleen kuuma ja kostea, mutta niin hemmetin eksoottista! On se ihan eria nahda villielaimia omassa ymparistossaan kuin vangittuna elaintarhassa. Tietenkin olisi viela parempi, jos paikalliset norsutkin olisivat villeja ja vapaita..
Pokhara - Tuhat kertaa chillimpi vaihtoehto tukikohtakaupungiksi kuin Katmandu! Taalta loytyy myos valaistuttava joogakeskuselamys. :)
Valtsun kainalo - siella sita on hyva lomailla! Mutta sorry, se on yksinoikeudella varattu jo seuraaviksi 100 vuodeksi. Edellisia kolmea huippukohtaa voin kuitenkin suositella muillekin!
Viimeisina paivinamme Katmandussa olemme yrittaneet tehda yhta jos toista ikimuistoista. Haistatettiin paskat kulttuurihistoriallisesti korvaamattomalle temppelisetille Bhaktapurissa ja kaytiin sen sijaan muun muassa paikallisessa huvipuistossa. Ja voin, aiti, kertoa, etta niiden laitteiden kestavyydesta kannattaa repia perseensa paljon ennemmin kuin vesiputoukseen tippumisesta! Vaikka huvipusiton laitteet olivatkin pronssikaudelta, oli silti hauskaa niin kauan kuin maha kesti kieputtamista. Kieppulaitteitahan oli huikeat kolme kappaletta, joista ehdimme testata kaksi ennen akuuttia hotellihuoneeseen palaamisen tarvetta.
Illalla vietettiin iltaa koskenlaskureissulla tapaamiemme hollantilaisten Jojanneken ja Jelten seurassa. Tyypit olivat ihan hulvattomia ja tulipahan verestettya viidentoista vuoden takaisia hollannin kielen taitojakin. Juotiin yhdessa muutamat Caipiroskat ja Octopussyt (hihi) ennen kuin sanottiin lopulliset hei-heit. Hollantilaiset eivat meinanneet saada tarpeekseen suomalaisten heiheittelysta..
Tanaan kavin viela ennen rankkaa paluulentoa kolmen tunnin hemmottelussa. Pakettiin kuului kokovartalohieronta, erillinen jalkahieronta ja kasvohoito. Koko setti kesti kolme tuntia ja nyt on jasenet vetreat ja naamavarkki ojennuksessa saasteista puhdistettuna. Tama hieroja ei kuitenkaan edellisten hierojien tapaan kertonut aikomuksistaan, joten minut yllatettiin pakollisella maha- ja tissihieronnalla. Jeesus! Siina se sitten hyllytteli ja huljutteli, asiakkaalla oli vain hiukkasen vaikeuksia rentoutua nain taysvaltaisessa kasittelyssa. Onneksi oli sentaan naishieroja. Huh!
No mutta loput kerron sitten Humuksessa :) Nahdaan pian!
Love, Erika
Katmandu on kuten kaikki suurkaupungit: betonia, betonia ja betonia. Ja kerjalaisia ja kulkukoiria (jollaisen muuten olisin halunnut taalta tuoda kotiin). Tietysti taallakin on hyvat puolensa, mutta jos nyt suunnittelisin reissun uudestaan, uhraisin Katmandulle kuukaudestani ehka vain puolitoista viikkoa. Nepalin maaseutu, joet ja jarvet ja vuoret, ovat niita, mita tahan maahan kannattaa tulla katsomaan ja niille kannattaisi uhrata paljon paljon enemman aikaa. Mutta jaipahan meillekin viela tekemista ensi reissulle. Kokematta jai ainakin vuoristossa vaeltaminen ja riippuliito. Myos pidempi koskenlaskureissu olisi hauska tehda..
Osittain tama Katmandussa kuppaamisen perimmainen syy on se, etta epavarmoina aloittelevina matkailijoina halusimme varata "tukikohdan" koko ajaksi. Hotellihuone onkin ollut hyva, ei siina mitaan, mutta sen takia meilla on ollut aina kiire takaisin katmanduun. Ensi kerralla aiommekin varata hotellihuoneen vain pariksi ekaksi yoksi, ja sitten menna "sinne, minne tuuli kuljettaa". :) Ehe.
Parasta talla reissulla on ollut:
Koskenlasku - vaikkakin meidan buukattiinkin Nepalin seikkailullisempaan jokeen, joka "kirvoittaa ammattilaisiltakin adrenaliinitipat otsalle". Ja me kun viela painotimme matkaa varatessamme, ettemme ole koskaan koskenlaskuvenetta nahneetkaan. Kannatti silti menna! Suomessa kutsuu Koiteli..
Viidakkoseikkailu - perkeleen kuuma ja kostea, mutta niin hemmetin eksoottista! On se ihan eria nahda villielaimia omassa ymparistossaan kuin vangittuna elaintarhassa. Tietenkin olisi viela parempi, jos paikalliset norsutkin olisivat villeja ja vapaita..
Pokhara - Tuhat kertaa chillimpi vaihtoehto tukikohtakaupungiksi kuin Katmandu! Taalta loytyy myos valaistuttava joogakeskuselamys. :)
Valtsun kainalo - siella sita on hyva lomailla! Mutta sorry, se on yksinoikeudella varattu jo seuraaviksi 100 vuodeksi. Edellisia kolmea huippukohtaa voin kuitenkin suositella muillekin!
Viimeisina paivinamme Katmandussa olemme yrittaneet tehda yhta jos toista ikimuistoista. Haistatettiin paskat kulttuurihistoriallisesti korvaamattomalle temppelisetille Bhaktapurissa ja kaytiin sen sijaan muun muassa paikallisessa huvipuistossa. Ja voin, aiti, kertoa, etta niiden laitteiden kestavyydesta kannattaa repia perseensa paljon ennemmin kuin vesiputoukseen tippumisesta! Vaikka huvipusiton laitteet olivatkin pronssikaudelta, oli silti hauskaa niin kauan kuin maha kesti kieputtamista. Kieppulaitteitahan oli huikeat kolme kappaletta, joista ehdimme testata kaksi ennen akuuttia hotellihuoneeseen palaamisen tarvetta.
Illalla vietettiin iltaa koskenlaskureissulla tapaamiemme hollantilaisten Jojanneken ja Jelten seurassa. Tyypit olivat ihan hulvattomia ja tulipahan verestettya viidentoista vuoden takaisia hollannin kielen taitojakin. Juotiin yhdessa muutamat Caipiroskat ja Octopussyt (hihi) ennen kuin sanottiin lopulliset hei-heit. Hollantilaiset eivat meinanneet saada tarpeekseen suomalaisten heiheittelysta..
Tanaan kavin viela ennen rankkaa paluulentoa kolmen tunnin hemmottelussa. Pakettiin kuului kokovartalohieronta, erillinen jalkahieronta ja kasvohoito. Koko setti kesti kolme tuntia ja nyt on jasenet vetreat ja naamavarkki ojennuksessa saasteista puhdistettuna. Tama hieroja ei kuitenkaan edellisten hierojien tapaan kertonut aikomuksistaan, joten minut yllatettiin pakollisella maha- ja tissihieronnalla. Jeesus! Siina se sitten hyllytteli ja huljutteli, asiakkaalla oli vain hiukkasen vaikeuksia rentoutua nain taysvaltaisessa kasittelyssa. Onneksi oli sentaan naishieroja. Huh!
No mutta loput kerron sitten Humuksessa :) Nahdaan pian!
Love, Erika
tiistai 22. syyskuuta 2009
Ohoi! Mies yli laidan.
Tultiin just takas pilkkopimeaan Katmanduun koskenlaskureissulta. Mp3-soittimesta puskee ilmoille Kanye Westin Touch the sky, joka tata kirjoittaessa tuntuu juuri oikealta biisilta kuvaamaan mennytta kahta vuorokautta. VOIN KERTOO, etta koskenlasku oli todellakin kaiken rahan ja odottamisen arvosta. Ehka yksi siisteimmista asioista, mihin oon koskaan sotkeutunut. Heti ensimmaisesta sekuntista lahtien oli tunne, etta taa juttu menee ainakin pulkkaan. Bussi, jolla matkustettiin oli loistava (Nepalin mittakaavassa) ja kaikki koskenlaskufirman tyypit oli superkivoja. Katmandusta lahtenyt kiva kulkuvalineemme kierteli ja kaarteli ultrasiisteissa vuoristomaisemissa, ja kolmen ja puolen tunnin ajelun jalkeen paadyttiin todelliselle paratiisirannalle! Oon etsinyt taydellista rantaa jo puolen vuosikymmenen ajan, ja nyt tuntuu aika varmalta, etta kyseinen mesta oli juuri sita. Hiekka oli valkoista, vesi puhdasta ja maisemat suoraan Karibia-postikortista. Oh man!
Paikan atmosfaaria coolilla tavalla nostattavassa hippibaarissa/ravintolassa tutustuttiin heti perille saavuttuamme muihin koskenlaskutiimin jaseniin. Yllattaen henkilokuntaa lukuunottamatta kaikki olivat Euroopasta. Ehka mannerveljeydestamme johtuen tultiin loistavasti toimeen koko possen kanssa ensimmaisesta lapasta lahtien. Oikeastaan oli vapauttavaa, ettei kukaan meidan veneseurueesta ollut koskaan testannut koskenlaskua.
Maittavan ruuan jalkeen oli aika erottaa jyvat akanoista. Saatiin koulutus koko paskaan kymmenessa minuutissa, jonka jalkeen seuraavat kaks ja puoli tuntia kuluivat kiljunnan ja melomisen merkeissa. Opas paljasti, etta ekan paivan tarkoituksena oli tutustua hommaan, ja etta seuraava paiva olisi tuplaverroin rankempi. Illalla otettiin kohtalaisen iisisti meitsin kroonisesta kurkkukivusta johtuen, ja mentiin nukkumaan jo hyvissa ajoin hengailtuamme viitisen tuntia baarissa loistavassa seurassa. Opittiin muutama sana hollantiakin.
Tiistain setti olikin sitten kertakaikkisen huima ja huikea seka omalla tavallaan myos desilitran verran pelottavakin. Ainakin Erikasta. :D
Heti ekasta kuohusta lahtien tuli selvaksi, ettei todellakaan olla missaan aloittelijoille suunnatussa paskakoskessa. Vesi luikerteli kahden vuorenjyrkanteen valissa laskien tietysti alaspain suoraan kuninkaalliselta Everestilta. Ohi vilisi kylia, joista pikkutenavat vilkutteli ja huuteli varmaan paikallisia "vitun homo" -termeja, joihin me vastattiin kohteliaasti kadennostoilla jahka veden vakivaltaisilta hyokkayksilta ehdittiin. Noin puolen tunnin jalkeen koitti ekat sydammenpysahdykset, kun englantilainen veneveljemme Chris kippasi yli laidan ja ajautui uiskentelmaan veneen perassa muutaman minuutin, ennen kuin pelastuskajakkimies hommasi uitetun britin takaisin elavien kirjoihin.
Pienen pysahdyksen jalkeen kapteenimme kertoi meille, etta edessa on koko joen vaikein kohta, ja on hyvin mahdollista, etta vene flippaa ympari. Aija myos painotti, etta on erinomaisen tarkeaa pitaa kiinni airoista joka vitun tilanteessa, silla muuten kuolema korjaa meidat varmasti myohemmassa vaiheessa koskea. Lahdettiin matkaan ja muutaman parahdyksen jalkeen viela nauratti. Sitten vastaan tuli kuningasvesiputous, jonka aikana porukkaa alkoi lennella laidan yli enemman kuin Titanicin uppoutuessa konsanaan. Ensimmaisena lahti tyttoystavani Erika, ja perassa seurasi vaimoehdokkaani tippumiselle sekunnin naureskelemaan ehtinyt hollantilaispoitsu. Ehka tuhannesosaa myohemmin tajusin makaavani veneen keskella poikittain veden alla ja kun avasin silmat, tajusin ettei kahdeksasta tiimin jasenesta ole veneessa jaljella kuin kolme. Paniikki iski, kun tajuttiin, ettei helvetin opaskaan ollut pystynyt pysyttelemaan veneen laitojen sisapuolella. Kaiken lisaksi yksi meista kolmesta jaljellejaaneesta oli tiputtanut aironsa. Meidan onneksi kapteeni kuitenkin kompi takaisin kumiveneeseen jostain ihmeen kaupalla, ja vedettyani miespuolisen lentavan hollantilaisen takaisin veneeseen saatiin nopeasti paatti taas aisoihin. Mina ja niin ikaan hollantilainen Anna oltiin ilmeisesti ainoat, jotka eivat dipanneet kauniiseen koskeen kahden paivan aikana. Paastiin kuitenkin hengissa perille muutaman melkein samanveroisen koskenpoikasen jalkeen! Oli muuten hauskaa katsella, kun meidan veneseurueemme perassa tullut toinen ryhma katseli silmat pyoreina, kun porukkaa haipyi vedenpinnan alle yksi kerrallaan. Nossot pellet paattivat tasta pelastyneina ilmeiseti kiertaa putouksen. Hah!
Oli harmi jattaa paratiisiranta, silla se oli niin siistia! Nukuttiin teltoissa, joiden paalle oli tosin rakennettu afrikkalaistyylinen heinakatto, ja illalla tsiigailtiin maailman maagisimpia elukoita - nimittain tulikarpasia. Paivalla siella tallusteli hanhia, joita luulin aluksi ankoiksi ja sen jalkeen joutseniksi. Mietin muuten, etta voisikohan tulikarpasista tehda lyhdyn Aku Ankka -tyyliin pyydystamalla niita johonkin lasipurkkiin tai vastaavaan? En myoskaan saanut tarpeekseni hiekkarannasta, jossa olisin voinut aivan varmasti levyttaa seuraavat kaksi kuukautta, jos alati vittumainen ajan hammas ei pureskelisi paivia pois huimaa vauhtia. Superhuikeiden maisemien vilistessa ohi paluumatkallamme sovittiin hollantilaispariskunnan kanssa huomiseksi tsiigailureissu Bakhtapuriin. Ne aikoo olla reissussa neljasta kymmeneen vuoteen! Aivan uskomatonta.
Ai niin! Se meidan kapteeni huuteli koko ajan komentoja meille, ja sen tavanomaisin ohjeenparsi oli "All forward, Jim", jolloin jokaisen merikarhun tulee meloa taydella voimalla eteenpain. Mietittiin jalkeenpain, ettei veneessa ollut ketaan James-nimista miesta. Ehka heppu muisteli vanhaa Jim-nimista asiakastaan vaan lammolla tai jotain. Oliskohan kyseessa ollut jopa Morrison? No ei tietenkaan vitun auringonpolttamat, merisairautta potevat, karvattomat maakravut! Kyseessa on aito merimieshuuto, kuten "Aye aye, sir" tai "Mies yli laidan".
-Valtteri Koukku-
Ps. Eekku on velkaa mulle lounaan, silla se veti korttipakasta kortin ja lausui lauseen "Jos arvaat, mika kortti on kyseessa, tarjoan sinulle maittavat setit ravintolassa". Voitte varmaan kuvitella, miten tama Hannu Hanhi vastasi kysymykseen oikein 52 vaihtoehdosta.
Paikan atmosfaaria coolilla tavalla nostattavassa hippibaarissa/ravintolassa tutustuttiin heti perille saavuttuamme muihin koskenlaskutiimin jaseniin. Yllattaen henkilokuntaa lukuunottamatta kaikki olivat Euroopasta. Ehka mannerveljeydestamme johtuen tultiin loistavasti toimeen koko possen kanssa ensimmaisesta lapasta lahtien. Oikeastaan oli vapauttavaa, ettei kukaan meidan veneseurueesta ollut koskaan testannut koskenlaskua.
Maittavan ruuan jalkeen oli aika erottaa jyvat akanoista. Saatiin koulutus koko paskaan kymmenessa minuutissa, jonka jalkeen seuraavat kaks ja puoli tuntia kuluivat kiljunnan ja melomisen merkeissa. Opas paljasti, etta ekan paivan tarkoituksena oli tutustua hommaan, ja etta seuraava paiva olisi tuplaverroin rankempi. Illalla otettiin kohtalaisen iisisti meitsin kroonisesta kurkkukivusta johtuen, ja mentiin nukkumaan jo hyvissa ajoin hengailtuamme viitisen tuntia baarissa loistavassa seurassa. Opittiin muutama sana hollantiakin.
Tiistain setti olikin sitten kertakaikkisen huima ja huikea seka omalla tavallaan myos desilitran verran pelottavakin. Ainakin Erikasta. :D
Heti ekasta kuohusta lahtien tuli selvaksi, ettei todellakaan olla missaan aloittelijoille suunnatussa paskakoskessa. Vesi luikerteli kahden vuorenjyrkanteen valissa laskien tietysti alaspain suoraan kuninkaalliselta Everestilta. Ohi vilisi kylia, joista pikkutenavat vilkutteli ja huuteli varmaan paikallisia "vitun homo" -termeja, joihin me vastattiin kohteliaasti kadennostoilla jahka veden vakivaltaisilta hyokkayksilta ehdittiin. Noin puolen tunnin jalkeen koitti ekat sydammenpysahdykset, kun englantilainen veneveljemme Chris kippasi yli laidan ja ajautui uiskentelmaan veneen perassa muutaman minuutin, ennen kuin pelastuskajakkimies hommasi uitetun britin takaisin elavien kirjoihin.
Pienen pysahdyksen jalkeen kapteenimme kertoi meille, etta edessa on koko joen vaikein kohta, ja on hyvin mahdollista, etta vene flippaa ympari. Aija myos painotti, etta on erinomaisen tarkeaa pitaa kiinni airoista joka vitun tilanteessa, silla muuten kuolema korjaa meidat varmasti myohemmassa vaiheessa koskea. Lahdettiin matkaan ja muutaman parahdyksen jalkeen viela nauratti. Sitten vastaan tuli kuningasvesiputous, jonka aikana porukkaa alkoi lennella laidan yli enemman kuin Titanicin uppoutuessa konsanaan. Ensimmaisena lahti tyttoystavani Erika, ja perassa seurasi vaimoehdokkaani tippumiselle sekunnin naureskelemaan ehtinyt hollantilaispoitsu. Ehka tuhannesosaa myohemmin tajusin makaavani veneen keskella poikittain veden alla ja kun avasin silmat, tajusin ettei kahdeksasta tiimin jasenesta ole veneessa jaljella kuin kolme. Paniikki iski, kun tajuttiin, ettei helvetin opaskaan ollut pystynyt pysyttelemaan veneen laitojen sisapuolella. Kaiken lisaksi yksi meista kolmesta jaljellejaaneesta oli tiputtanut aironsa. Meidan onneksi kapteeni kuitenkin kompi takaisin kumiveneeseen jostain ihmeen kaupalla, ja vedettyani miespuolisen lentavan hollantilaisen takaisin veneeseen saatiin nopeasti paatti taas aisoihin. Mina ja niin ikaan hollantilainen Anna oltiin ilmeisesti ainoat, jotka eivat dipanneet kauniiseen koskeen kahden paivan aikana. Paastiin kuitenkin hengissa perille muutaman melkein samanveroisen koskenpoikasen jalkeen! Oli muuten hauskaa katsella, kun meidan veneseurueemme perassa tullut toinen ryhma katseli silmat pyoreina, kun porukkaa haipyi vedenpinnan alle yksi kerrallaan. Nossot pellet paattivat tasta pelastyneina ilmeiseti kiertaa putouksen. Hah!
Oli harmi jattaa paratiisiranta, silla se oli niin siistia! Nukuttiin teltoissa, joiden paalle oli tosin rakennettu afrikkalaistyylinen heinakatto, ja illalla tsiigailtiin maailman maagisimpia elukoita - nimittain tulikarpasia. Paivalla siella tallusteli hanhia, joita luulin aluksi ankoiksi ja sen jalkeen joutseniksi. Mietin muuten, etta voisikohan tulikarpasista tehda lyhdyn Aku Ankka -tyyliin pyydystamalla niita johonkin lasipurkkiin tai vastaavaan? En myoskaan saanut tarpeekseni hiekkarannasta, jossa olisin voinut aivan varmasti levyttaa seuraavat kaksi kuukautta, jos alati vittumainen ajan hammas ei pureskelisi paivia pois huimaa vauhtia. Superhuikeiden maisemien vilistessa ohi paluumatkallamme sovittiin hollantilaispariskunnan kanssa huomiseksi tsiigailureissu Bakhtapuriin. Ne aikoo olla reissussa neljasta kymmeneen vuoteen! Aivan uskomatonta.
Ai niin! Se meidan kapteeni huuteli koko ajan komentoja meille, ja sen tavanomaisin ohjeenparsi oli "All forward, Jim", jolloin jokaisen merikarhun tulee meloa taydella voimalla eteenpain. Mietittiin jalkeenpain, ettei veneessa ollut ketaan James-nimista miesta. Ehka heppu muisteli vanhaa Jim-nimista asiakastaan vaan lammolla tai jotain. Oliskohan kyseessa ollut jopa Morrison? No ei tietenkaan vitun auringonpolttamat, merisairautta potevat, karvattomat maakravut! Kyseessa on aito merimieshuuto, kuten "Aye aye, sir" tai "Mies yli laidan".
-Valtteri Koukku-
Ps. Eekku on velkaa mulle lounaan, silla se veti korttipakasta kortin ja lausui lauseen "Jos arvaat, mika kortti on kyseessa, tarjoan sinulle maittavat setit ravintolassa". Voitte varmaan kuvitella, miten tama Hannu Hanhi vastasi kysymykseen oikein 52 vaihtoehdosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
